Hyppää sisältöön

Neljä varusmiestä istuvat ja jutustelevat sotilaskodin pöydän ääressä

Vapaa-aika

Palveluspäivinä sinulla on myös vapaa-aikaa. Päivittäinen vapaa-aika riippuu päivälle suunnitellusta koulutuksesta. Iltavapaa on palveluksen salliessa yleensä klo 17.30-21.30.

Lomalla ja vapaa-aikana saat käyttää siviilivaatteita kasarmialueen ulkopuolella, mutta kasarmilta lomalle tai vapaalle lähdetään ja palataan sotilaspuvussa.

Vapaa-aikaa voit viettää kasarmilla monella tapaa. Liikuntamahdollisuudet vaihtelevat varuskunnittain, mutta yleisesti ottaen tarjolla on kuntosalia, lenkkipolkuja ja erinäisiä varusmiestoimikuntien järjestämiä liikuntakerhoja.

Sotku tai sode eli Sotilaskoti

Sotilaskoti on sotilaan taukopaikka. Sotilaskodissa voit herkutella munkilla ja kahvilla tai pelata kavereiden kanssa esimerkiksi biljardia. Sotilaskodissa myydään erilaisia leipomotuotteita, eväsleipiä, juomia ja herkkuja myös mukaan otettavaksi. Useaan sotilaskotiin voivat myös läheisesi tulla sinua tapaamaan, selvitä mahdollisuudet omasta yksiköstäsi. Sotilaskoteja ylläpitävät Sotilaskotijärjestön jäsenyhdistysten työntekijät ja vapaaehtoiset sisaret.

 

Intissä pärjää ilman ammattiurheilijan kuntoa

Puolustusvoimat
Tiedote 12.12.2021 17.32

Varusmiespalveluksen vaiheet

Puolustusvoimat
Tiedote 12.12.2021 16.02

Arki intissä

Puolustusvoimat
Tiedote 12.12.2021 15.41

Haasta itsesi - irti nuuskasta ja tupakasta!

Puolustusvoimat
Tiedote 12.12.2021 15.18

Inttislangi-suomi -sanakirja

Puolustusvoimat
Tiedote 12.12.2021 14.54

Mitä mukaan palvelukseen?

Puolustusvoimat
Tiedote 8.12.2021 17.22

Asialliset varusteet!

Puolustusvoimat
Tiedote 12.12.2021 10.50

Beväringstjänst på svenska

Puolustusvoimat
Tiedote 8.12.2021 18.01

Valmiina pukemaan vihreät vaatteet

Puolustusvoimat
Tiedote 7.12.2021 17.16
´