Hakeminen
Voit hakea palvelukseen aikaisintaan sinä vuonna, kun täytät 18 vuotta. Aikavälillä 16.1.2026-15.1.2027 hakeneet voivat hakea vuoden 2027 heinäkuun saapumiserään ja sitä seuraavien kolmen vuoden (2028, 2029, 2030) tammikuun tai heinäkuun eriin. Varusmiespalveluksen voi suorittaa monissa eri palvelustehtävissä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoissa. Kaikkia palvelustehtäviä ei ole kuitenkaan kaikissa joukko-osastoissa. Pääset tutustumaan eri palvelustehtäviin painamalla tästä Sähköinen hakeutuminen naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen avautuu 1.5.2026. Haku päättyy 15.1.2027.
Näin haet palvelukseen
1. Täytä ja tulosta kysely terveydentilan tutkimista varten
Kirjaudu OmaIntti-palveluun ja täytä kysely "Kysely terveydentilan tutkimista varten". Tulosta täyttämäsi kysely ja varaa aika oman hyvinvointialueesi sosiaali- ja terveyskeskuksesta ennakkoterveystarkastukseen palveluskelpoisuuden arviointia varten. Muista aikaa varatessasi mainita, että tarkastuksen syy on palveluskelpoisuuden arviointi vapaaehtoista asepalvelusta varten.
2. Käy ennakkoterveystarkastuksessa
Varaa aika ennakkoterveystarkastukseen oman hyvinvointialueesi sosiaali- ja terveyskeskuksesta ja ilmoita tulevasi ennakkoterveystarkastukseen vapaaehtoista asepalvelusta varten. Ota tulostamasi/lataamasi Kysely terveydentilan tutkimista varten -kyselylomake mukaan tarkastukseen. Ennakkoterveystarkastuksessa saat lääkärinlausunnon, jonka tarvitset hakemuksen liitteeksi.
Ennakkoterveystarkastuksen kuluihin voit hakea korvausta Puolustusvoimilta, mikäli olet käynyt tarkastuksessa 31.12.2026 mennessä. Yksityisellä puolella teetetystä ennakkoterveystarkastuksesta korvataan enintään se määrä mitä hyvinvointialueen vastaavasta tarkastuskäynnistä olisi laskutettu. Muista pyytää kuitti tai tosite, jos sinua laskutetaan tarkastuksesta! Jos käyt yksityisellä, tulosta kyselylomakkeen lisäksi mukaasi lomake "Lääkärinlausunto terveydentilasta".
Huomaathan, että 1.1.2027 voimaan tulevan lakimuutoksen seurauksena Puolustusvoimat ei enää vastaa ennakkoterveystarkastuksen kuluista. 1.1.2027 alkaen hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki järjestävät vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakevien naisten ennakkoterveystarkastukset perusterveydenhuoltoon kuuluvassa opiskeluterveydenhuollossa tai tarvittaessa muussa perusterveydenhuollon palvelussa.
3. Täytä ja lähetä hakemus naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen
Kun olet saanut lääkärinlausunnon, kirjaudu OmaIntti-palveluun ja täytä hakemus naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Liitä hakemukselle saamasi lääkärinlausunto ja tositteet kulukorvausta varten. Joissain tapauksissa lääkärinlausunto voidaan toimittaa myös tarkastuksen tehneen lääkärin toimesta aluetoimistoon, ilmoita tästä hakemuksella.
4. Lähetä hakemus määräaikaan mennessä. Hakuaika päättyy vuosittain 15. tammikuuta.
5. Erikoisjoukkoihin haetaan erillisellä hakemuksella sen jälkeen kun olet lähettänyt hakemuksen naisten vapaaehtoiseen palvelukseen.
Katso hakuohjeet erikoisjoukkoihin tästä.
Haku paperilomakkeella
Jos et pysty tekemään hakemusta OmaIntti-palvelussa, voit jättää hakemuksen myös paperisena ja toimittaa sen postitse omaan aluetoimistoosi. Muista liittää hakemukseen lääkärinlausunto. Allekirjoitetun paperisen hakemuksen liitteineen tulee olla perillä omassa aluetoimistossasi määräaikaan 15. tammikuuta mennessä.
Valintaperusteet
Valintaperusteena on terveydentila. Valittujen on myös oltava sopivia koulutettavaksi Puolustusvoimien reserviin.
Valintatilaisuudessa saat tietoa vapaaehtoisesta asepalveluksesta, sinut haastatellaan ja terveydentilasi tarkistetaan. Aluetoimistosi järjestää valintatilaisuuden huhtikuun aikana.
Palvelus on aloitettava viimeistään sinä vuonna, jolloin hakija täyttää 29 vuotta.
naisten vapaaehtoinen asepalvelus
”Kaikille löytyy paikka ja tehtävä” – Viisi naista kertoo palveluksestaan
Jo yli 10 000 naista on saanut asepalveluksesta ainutkertaisia muistoja ja tärkeää tietotaitoa. Haastattelemamme asevelvolliset kertovatkin, että hyvällä motivaatiolla kuka tahansa pärjää intissä varmasti.
Lue artikkelistamme viiden naisen palveluskokemuksista!
MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYS
Varusmiespalveluksen arkeen voi tutustua ennalta
Maanpuolustuskoulutus MPK kehittää naisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ja järjestää siihen liittyvää sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta ja tutustumistoimintaa. Esimerkiksi Intti tutuksi naisille -kursseille voi osallistua naisten vapaaehtoista asepalvelusta harkitsevat tai ne, jotka ovat kiinnostuneet tutustumaan varusmiespalveluksen arkeen varuskuntaolosuhteissa. Naiset voivat osallistua kaikille MPK:n kursseille samoin edellytyksin kuin miehet, minkä lisäksi osa koulutustarjonnasta on kohdennettu pelkästään naisille.
Lue lisää
Naisten vapaaehtoinen asepalvelus
Asenne, fysiikka ja tahto ratkaisee
Alikersantti Seila Pihanurmi kuvaa blogitekstissään omia kokemuksia vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumisesta ja palveluksesta.
Lue alikersantti Seila Pihanurmen blogikirjoitus varusmiespalveluksesta ja siihen valmistautumisesta
TV-SARJA NAISSOTILAAT
Naissotilaat seuraa naisia palveluksessa
Sarjassa seurataan vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavien naisten inttiarkea palveluksen aloituksesta kotiutumiseen. Tutustumalla sarjaan näet, millaista asepalvelustaan suorittavien naisten arki palveluksessa on ja samalla kuulet heidän ajatuksiaan intistä.
Tutustu inttikokemuksiin ja katso Naissotilaat!