Lomamatkat
Sinulla on oikeus maksuttomiin lomamatkoihin Suomessa.
Maksuttomia matkoja saat myös palveluksen aloittamisen ja kotiuttamisen yhteydessä, kotihoitoon siirrettäessä ja kaikilla muilla palvelukseen liittyvillä komennus- ja siirtomatkoilla. Vakituisesti ulkomailla asuvat saavat tietyn määrän matkoja kotimaahansa.
Lomamatkoja varten sinulle annetaan junamatkoille VR:n viivakooditunniste varusmieskorttiin, linja-automatkoille kestokoodi ja joukko-osaston määrittämin perustein pitkille matkoille lentoliput.
Usein varuskunnista järjestetään kuljetus lähimmille rautatie- ja linja-autoasemille tai lomakuljetus linja-autoilla suoraan kotipaikkakunnalle tai -seudulle.
Varaa riittävästi aikaa vapaalta palaamiseen
Varaa riittävästi aikaa palveluspaikalle siirtymiseen lomalta palatessasi ja huomioi erityisesti mahdolliset julkisen liikenteen vaihtoyhteydet. Myöhästyminen annetusta määräajasta voi johtaa epäilyyn luvattomasta poissaolosta ja kurinpitotoimiin.
Niissä tapauksissa, joissa sinulla on ollut poissaololle niin sanottu laillinen este, kuten julkisen liikenteen yhteyden myöhästyminen tai peruuntuminen, myöhästyminen palveluksesta ei johda kurinpidollisiin seuraamuksiin. Laillisen esteen soveltuminen yksittäiseen tapaukseen ratkaistaan aina tapauskohtaisesti. Paikallisliikenteen liikennevälineiden myöhästyminen katsotaan lailliseksi esteeksi vain poikkeustapauksessa.
Mikäli sinua palvelukseen kuljettava julkinen liikenneväline myöhästyy,
- Pyydä kuljettajalta kirjallinen todistus myöhästymisestä.
Tästä todistuksesta tulisi ilmetä, milloin liikennevälineen olisi pitänyt aikataulun mukaisesti olla perillä matkustuskohteessa ja kuinka paljon ajoneuvo on ollut myöhässä ja mistä syystä. Mikäli liikennöitsijä ei jostain syystä suostu kirjallista todistusta sinulle antamaan, tulee sinun ilmoittaa tästä myöhästymisen vuoksi mahdollisesti suoritettavassa esitutkinnassa. Tällöin Puolustusvoimat selvittää liikennöitsijältä, onko kyseessä ollut laillinen este. - Säästä matkalippu ja esitä se kirjallisen todistuksen kanssa oman yksikkösi henkilökunnalle.
- Ilmoita yksikkösi päivystäjälle heti esteen ilmaannuttua olevasi myöhässä.
Matkustaminen junalla
Varusmiespalvelusaikanasi voit matkustaa kaukoliikenteen ja VR:n lähiliikenteen junissa ilman erillistä matkalippua, kun matkustat Puolustusvoimien lomapuvussa ja mukanasi on varusmieskortti VR:n tunnisteella.
Halutessasi voit varata itsellesi istumapaikan kaukoliikenteen juniin VR Matkalla -sovelluksella. Paikan voit varata tunnistautuneena eli kirjautuneena asiakkaana niihin kaukoliikenteen juniin, joissa on paikanvarausmahdollisuus.
Kun matkustat siviilivaatteissa palveluksen alussa ja lopussa, varaa paikka sovelluksella ja pidä mukanasi palveluksen aloittamismääräys ja palvelustodistus.
Viikonloput ovat junissa suosituimpia matkustuspäiviä. Mitä aikaisemmin varaat, sen
todennäköisemmin saat paikan haluamaasi junavuoroon. Varaamalla lipun vältät turhat paikanvaihdot kesken junamatkan.
Lue lisää junalla matkustamisesta ja paikanvaraamisesta junaan VR:n sivuilta: https://www.vr.fi/alennusta-junalipuista/varusmiesalennus
Matkustaminen linja-auto-, metro- ja raitiovaunuliikenteessä
Palveluksen aikana saat perusyksiköstäsi kestokoodin, jolla voit varata matkoja linja-auto-, metro-, ja raitiovaunuliikenteessä niillä vuoroilla, jotka löytyvät Matkahuollon Reitit & Liput -mobiilisovelluksesta. Kestokoodia voi käyttää ainoastaan loma- ja komennusmatkojen varaamiseen (ei esim. iltavapailla tapahtuvaan matkustamiseen).
Matkat on oltava varattuna ennen kulkuneuvoon nousua. Varattuna voi olla samanaikaisesti kaksi (2) matkaketjua. Matkustaessasi sinulla on oltava päälläsi Puolustusvoimien lomapuku ja mukanasi varusmieskortti.
Matkoja pääset varaamaan Reitit & Liput -mobiilisovelluksesta, jonka saat ladattua puhelimeesi veloituksetta sovelluskaupasta (Google Play / App Store). Syötä sovellukseen perusyksiköstä saamasi kestokoodi, jolla saat varattua maksuttoman matkan. Huomaathan, että junamatkat ostetaan erikseen VR Matkalla -mobiilisovelluksesta, joten sovelluksesta tulee suodattaa VR:n junamatkat pois.
Tutustu Reitit & Liput -mobiilisovellukseen täältä.

Palvelukseen valmistautuminen
Varusmiehen opas 2023
Palvelustehtävistä saat monipuolisesti taitoja ja kokemusta työelämään - sellaisiakin, jotka tunnistat vasta palveluksen jälkeen. Palveluksesta saat palvelustodistuksen, jota voit hyödyntää opinnoissasi ja työelämässä.
Valmistaudu palvelukseen ja tutustu varusmiehen oppaaseen
Opas
Asevelvollisuus-liite
Asevelvollisuus-liite esittelee suomalaista asevelvollisuutta monesta eri näkökulmasta. Se on asevelvollisen tietopaketti, joka kertoo kattavasti asevelvollisuudesta, aina varusmiespalveluksesta reserviläistoimintaan saakka.
Lue Asevelvollisuus-liite