Hyppää sisältöön

Ohjeet ulkomailta palvelukseen saapuville

Asevelvollisuusasian hoitaminen Suomessa

Mikäli sinulla on asevelvollisuusasian hoitamiseen liittyviä kysymyksiä niin ole yhteydessä Puolustusvoimien aluetoimistoihin. Aluetoimistosi määräytyy viimeisen Suomessa olleen kotikuntasi mukaan.  Voit kysyä asioitasi hoitavaa aluetoimistoa mistä tahansa aluetoimistosta. Aluetoimistojen yhteystiedot löytyvät puolustusvoimat.fi/aluetoimistot -verkkosivulta.

Ulkomailta Suomeen suorittamaan varusmiespalvelusta 

Asevelvollisen yhteysviranomaisena toimii Suomen edustusto. Oman edustustosi lisäksi voit palvelukseen liittyvissä asioissa ottaa yhteyttä myös aluetoimistoihin. Ennen varusmiespalveluksen aloittamista on syytä huolehtia ainakin seuraavista asioista: 

  • kansalaisuuteen liittyvät asiat
  • terveydentilan muutoksiin liittyvät lääkärintarkastukset
  • passi ja viisumiasiat 
  • sotilasavustuksen hakeminen (kela.fi)
  • palveluksen aloittamiseen liittyvät matkaliput
  • tutustuminen Varusmies-oppaaseen

Lisäksi varusmiespalveluksen aloittavan on itse hoidettava asuntoon, työhön tai opiskeluun ja verotukseen ulkomailla liittyvät ilmoitukset ja asiat. Ulkomailta palvelukseen tulevalla on oikeus asioida palvelukseen liittyvissä asioissa äidinkielellään, joten tulkkipalvelut järjestetään tarvittaessa. Huomioithan, että koulutuskieli joukko-osastossa on ensisijaisesti suomi tai ruotsi.

Huomioi siviiliasiat ennen varusmiespalvelusta

Muutamiin siviiliasioihin kannattaa kiinnittää huomiota jo ennen palveluksen alkamista. Yksi tärkeimpiä asioita on huolehtia omasta itsestä - sekä fyysisestä että henkisestä kunnosta - ja läheisistä ihmissuhteista. Tähän huolehtimiseen liittyy tiedon hankkiminen varusmiespalveluksesta ja näistä asioista kertominen myös läheisille ihmisille. Valmistautuminen etukäteen varusmiespalveluksen helpottaa palveluksen suorittamista.  

Opiskelu- ja työasiat sekä talouden hoito

Jos sinut on hyväksytty johonkin oppilaitokseen, niin opiskelun aloituksesta tai niiden jatkamisesta palveluksen jälkeen on sovittava oppilaitoksen kanssa. Mikäli olet töissä, niin varusmiespalveluksen alkamisesta täytyy ilmoittaa työnantajalle. Varusmiespalveluksen jälkeinen takaisinottovelvollisuus samaan työpaikkaan on voimassa vain Suomessa (Laki maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta (305/2009) 4 §).

Varusmiehen päiväraha kattaa vain pienet kasarmielämään liittyvät menot, joten tulotason muutos mahdollisten lainojen ja muiden maksujen suorittamiseen on hyvä ennakoida. Pankin tai muun luotonantajan kanssa kannattaa yrittää sopia lainojen lyhennysten siirtämisestä tai osamaksujärjestelyistä. Uusien lainojen tai pikavippien ottaminen ennen palvelusta ei kannata, koska niistä joutuu huolehtimaan myös varusmiespalveluksen aikana.

Yksin asuvalle tai perheelliselle varusmiehelle voi KELA maksaa sotilasavustusta (palveluksen alkamispäivästä kotiuttamiskuukauden loppuun). Varusmiehen ulkomailla asuvat puoliso ja lapset ovat oikeutettuja saamaan sotilasavustusta samoin perustein kuin Suomessa asuvan varusmiehen omaiset. Ulkomailla yksin asuva varusmies voi saada sotilasavustusta joko ulkomailla olevan asunnon ylläpitoon (kohtuulliset asumiskustannukset) palvelusaikana tai Suomessa sijaitsevaan asuntoon. Tarkempia tietoja sotilasavustuksesta saat KELA:n verkkosivuilta (kela.fi) tai Varusmies -kirjasesta.

Palvelukseen aloittamiseen ja kotiuttamiseen liittyvät matkat

Varusmiespalvelukseen liittyvät matkustamiskustannukset korvataan vain, jos asut ulkomailla vakinaisesti palvelukseen tullessasi.  Palveluksen aloittamismatka korvataan ulkomailla olevasta asuinpaikasta Suomeen tehdystä matkasta, joka on alkanut aikaisintaan neljä viikkoa ennen palveluksen aloittamispäivää. Kotiuttamismatka ulkomailla olevaan asuinpaikkaan korvataan, jos matka tehdään neljän viikon kuluessa palveluksen päättymisestä. Tästä neljän viikon määräajasta voidaan poiketa, jos matkustusajankohtaan on ollut erityisen painavia syitä.  Mikäli aiot tulla Suomeen yli neljä viikkoa aikaisemmin ennen palveluksen alkua, niin ota yhteyttä aluetoimistoon ennen matkalippujen hankkimista. 

Matkalippujen hankinta

Palveluksen aloittamismatkaa varten laivaliput Itämerellä ja lentoliput on hankittava tämän ohjeen mukaisesti. Matkalippuja varataksesi ota yhteyttä Carlson Wagonlit Travel (CWT) asiakaspalvelutiimiin sähköpostiosoitteeseen [email protected]

Sähköpostin liitteenä tulee olla skannattuna palveluksen aloittamismääräys. Ilman palveluksen aloittamismääräystä matkaa ei varata. Minimitiedot lento- ja laivavarausta varten ovat: 

  • etu- ja sukunimi (nimitiedot samalla tavoin kuin ne on kirjoitettu passissa)
  • etuliite Ms/Mr (sukupuoli)
  • syntymäaika
  • sähköpostiosoite
  • matkapuhelinnumero
  • palveluksen aloittamismääräys liitteenä (viivakoodi peitettynä)
  • passin numero ja voimassaoloaika
  • maa, jossa passi on myönnetty

Ongelmia matkan suhteen

Jos sairastut tai loukkaannut ennen matkaa tai matkan aikana, niin ettet pysty matkustamaan sovitun suunnitelman mukaisesti ja liput on jo varattu/kirjoitettu, ota yhteyttä mahdollisimman pikaisesti puhelimitse numeroon +358 2056 159 50. Puhelinnumero yhdistää arkisin virka-aikana 08:00 AM - 05:00 PM EET CWT:n matkavarauksien palvelutiimille Suomeen. Virka-ajan ulkopuolella numero yhdistää päivystysnumeroon, joka on maksullinen. Ensisijainen puhelinpalveluaika on virka-aika. Soita päivystysnumeroon vain hätätapauksissa.

Jos myöhästyt jatkolennolta, niin siirry lentokentällä matkustusasiakirjassa seuraavan lennon tarjoajan palvelupisteelle. Lennon tarjoaja selvittää seuraavan mahdollisen lennon ja jatkolennot muuttuneen aikataulun mukaisesti päämäärään.

Pakottavissa aloittamismatkaan liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä myös Suomen edustustoon. 

Itse hankitut matkaliput ja matkavakuutus

Itse hankituista lipuista on mahdollista saada rahat takaisin, kun olet matkustanut edullisimmalla matkustustavalla ja toimittanut matkustamiseen liittyvät kuitit ja tositteet hakemuksen liitteinä välittömästi palveluksen alettua joukko-osastossa perusyksikkösi vääpelille.

Erillistä matkavakuutusta et tarvitse, sillä asevelvollinen on vakuutettu varusmiespalvelukseen liittyvien matkojen aikana, myös lomilla, Suomen valtion toimesta sotilastapaturman ja palvelussairauden varalta. Matkatavaroita ei ole vakuutettu.

Muuttoilmoitus

Tullessasi suorittamaan varusmiespalvelusta, sinun on tehtävä muuttoilmoitus. Muuttoilmoituksen voit tehdä sähköisesti osoitteessa muuttoilmoitus.fi. Mikäli tulet Suomeen ainoastaan varusmiespalveluksen ajaksi, on sinun tehtävä tilapäinen muuttoilmoitus. Jos tiedät varmuudella jääväsi asumaan Suomeen varusmiespalveluksen jälkeen, joudut tekemään pysyvän muuttoilmoituksen. Tehtyäsi pysyvän muuttoilmoituksen sinulla ei ole oikeutta varusmiespalveluksen aikana maksuttomiin lomamatkoihin ulkomaille eikä varusmiespalveluksen päättymisen jälkeiseen kotiuttamismatkaan ulkomaille. 

Asuminen Suomessa

Varusmiespalveluksen aikana Puolustusvoimat järjestää majoituksen ja ylläpidon ainoastaan kasarmiolosuhteissa. Varusmiehillä on viikonloppuvapaita ja muita lomia, jolloin asumisesta ja ylläpidosta joutuu huolehtimaan itse. Jos sinulla ei ole tuttavia tai sukulaisia Suomessa, joiden luona voit viettää vapaita ja lomia, niin sinun täytyy miettiä missä asut lomilla ollessasi: vuokraatko asunnon, majoitutko kasarmilla vai asutko kavereiden luona. Puolustusvoimat ei korvaa varusmiehelle asumisesta tai asunnon hankinnasta aiheutuvia kustannuksia. Asumiskustannuksiin on mahdollista hakea KELA:n sotilasavustusta (asumiskustannuksiin ei kuulu takuuvuokra, eikä kotivakuutus). Asunnon hankkimiseen voi kysyä apua myös joukko-osaston sosiaalikuraattorilta.

Pankkitili

Varusmiehen päivärahat ja muut erilliskorvaukset maksetaan kahden viikon välein pankkitilille. Mikäli sinulla ei ole Suomessa, EU- tai ETA -maissa olevaa pankkitiliä, niin sellainen täytyy avata ennen palveluksen alkua. Suositeltavaa on, että sinulla on suomalainen pankkitili, mikäli haluat välttyä mahdollisilta ulkomaisten pankkien tilinkäyttökulujen veloituksilta.

Lomamatkat ulkomaille

Ulkomaan lomamatkoja varten tarvittavat matkaliput hankkii perusyksikön vääpeli. Pysyvästi ulkomailla asuvat ja sieltä palvelukseen saapuneet varusmiehet saavat ulkomailla sijaitsevalle kotipaikkakunnalle palvelusajan pituudesta riippuen 1–4 matkaa:

  • 165 päivää palvelevat:
    • Euroopassa asuville kaksi matkaa
    • Euroopan ulkopuolella asuville yksi matka
  • 255 päivää palvelevat:
    • Euroopassa asuville kolme matkaa
    • Euroopan ulkopuolella asuville yksi matka
  • 347 päivää palvelevat:
    • Pohjoismaissa asuville neljä matkaa
    • muualla Euroopassa asuville kolme matkaa
    • Euroopan ulkopuolella asuville kaksi matkaa

Edellä mainittujen matkojen lisäksi varusmiehelle voidaan myöntää maksuton edestakainen ulkomaanmatka, jos kysymyksessä on läheisen omaisen vakava sairaus, kuolema tai hautaaminen, omat häät, oman lapsen syntymä tai ristiäiset.

Tietoa ja apua 

Jokaisessa joukko-osastossa on sosiaalialan asiantuntijana sosiaalikuraattori. Sosiaalikuraattorin tehtäviä ovat esimerkiksi sosiaaliturvaneuvonta, ammatinvalintaan, opiskeluun ja työelämään liittyvät kysymykset sekä siviilielämän murheita koskevien asioiden käsittely. Näissä asioissa voit ottaa yhteyttä tarvittaessa oman joukko-osastosi sosiaalikuraattoriin jo ennen palveluksen aloittamista.

Liity joukko-osastosi Instagram-ryhmään, niin saat tietoa intistä sekä hyödyllisiä vinkkejä palveluksesta suoriutumiseen. Ryhmässä voit myös tutustua palvelustovereihisi etukäteen. Ryhmiä ylläpitävät edellisen saapumiserän varusmiehet, joille voit laittaa myös yksityisviestejä mieltä askarruttavista asioista.

 
´