Varusmiespalvelus Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa (SKVJ) avaa tiesi rauhanturvaajaksi.
Sotilaallisen maanpuolustamisen lisäksi koulutettavat saavat erikoiskoulutuksen kriisinhallintatehtäviin. Yli puolet kansainvälisen koulutuksen saaneista varusmiehistä lähtee rauhanturvaajiksi puolentoista vuoden sisällä varusmiespalveluksen päättymisestä.
Kouluttava joukko-osasto: Porin prikaati, Säkylä
Palveluspaikka: Porin prikaati
Palvelusaika: 347 pv
Saapumiserä: heinäkuu
Koulutus
Suomen kansainvälisen valmiusjoukon (SKVJ) koulutus antaa taistelijoille perusteet toimia vaativissa tehtävissä niin kotimaassa kuin kansainvälisessä toimintaympäristössä. Taistelijoita koulutetaan lähes kaikkiin aselajeihin painottuen jalkaväen eri tehtäviin. Tehtäväkohtaisen koulutuksen lisäksi monipuoliseen koulutukseen kuuluu olennaisena osana perusteet kansainvälisestä yhteistoiminnasta ja kriisinhallinnasta. SKVJ-koulutus antaakin erinomaiset lähtökohdat kriisinhallintatehtäviin hakeutumiselle reserviläisenä.
Kaikki koulutettavat suorittavat johtajakoulutuksen vähintään aliupseerikurssilla ja saavat koulutuksen ryhmänjohtajatasoisiin tehtäviin. Tämän lisäksi osa koulutettavista suorittaa reservinupseerikurssin.
Heinäkuussa palveluksensa aloittavat Suomen kansainvälisen valmiusjoukon varusmiehet koulutetaan Porin prikaatissa.
Pääsyvaatimukset
Hakijalta vaaditaan:
hyvä terveydentila, palveluskelpoisuusluokka A
hyvä fyysinen kunto
Cooper 2 500 m
Lihaskuntotestissä saavutettava tavoite taso 3 (95 pistettä)
Evakuointitesti alle 2 min (video alla)
psykologisten kokeiden läpäiseminen
vähintään tyydyttävä suomen ja englannin kielen taito
hyvä paineensietokyky
valmius sitoutua kansainvälisiin valmiusjoukkoihin ja lähteä ulkomaille koulutuksen jälkeen
suostumus huumausainetestiin
Hakijalla EI saa olla:
rikosrekisteriä (pl. vähäiset liikennerikkomukset)
sairautta, erityistä herkkyyttä, rakenteellista heikkoutta tai säännöllistä lääkitystä, joka estäisi kriisinhallintapalveluksen
Cooper-testi
Cooper-testi on 12 minuutin juoksutesti, jolla mitataan maksimikestävyyttä. Testi suoritetaan juoksuradalla ja sen tarkoituksena on mitata maksimaalista matkaa, minkä testattava kykenee juoksemaan 12 minuutin aikana.
Testissä on taloudellisinta juosta tasaista vauhtia. Mikäli et ole koskaan aikaisemmin suorittanut Cooper-testiä, testiä suositellaan kokeilemaan vähintään kerran ennen pääsykokeisiin saapumista. Testiin valmistautumiseen on olemassa harjoitusohjelmia, joista muutama on linkattu alle. Tasaisen vauhdin taulukosta näet, mihinkä aikaan sinun tulee juosta esimerkiksi 400 metrin matka, jotta pääset tavoitteeseesi.
Hyväksytyn suorituksen raja pääsykokeissa on 2 500 metriä, mikä tarkoittaa 400 metrin radalla 1 minuutin ja 55 sekunnin kierrosaikaa. Kun harjoittelet testiä varten, kannattaa harjoitella vähintään 2 600 metrin tulosta silmällä pitäen, jotta itse pääsykokeissa mahdollisesti vaikuttava jännitys tai olosuhteet eivät vaikuta ratkaisevasti hyväksytyn suorituksen saamiseen.
Lihaskuntotestissä tulee saavuttaa vähintään 95 pistettä. Lihaskuntotestin pisteet muodostuvat seuraavasti: Yksi toisto minuutin istumaannousutestissä ja etunojapunnerrustestissä = yksi piste, vauhdittoman pituushypyn tulos metreinä x 20 = pisteet. Kussakin osalajissa on minimivaatimukset, jotka on saavutettava: vauhditon pituus 1,00 (m), istumaannousu 10 (krt/min), etunojapunnerrus 5 (krt/min). Pisterajat ja suoritustavat ovat naisilla ja miehellä samat.
Tarkemmat pisterajat ilmoitetaan hakeutuneille valintakoekutsussa.
Hakeutuminen
Hakijan on toimitettava hakeutumisen yhteydessä alle 12 kuukautta vanha lääkärinlausunto terveydentilastaan (T-lomake). Mikäli kutsuntoja varten tehdyn tarkastuksen lomake on annettu pois kutsuntojen yhteydessä, ole yhteydessä omaan aluetoimistoosi ja pyydä itsellesi kopio lomakkeesta, jotta voit liittää sen hakemukseesi.
Haku SKVJ-koulutukseen saapumiserään 2/25 on avoinna 31.1.2025 asti. Yksipäiväinen valintakoe järjestetään huhtikuun aikana ja esikarsinnan läpäisseet hakijat saavat siihen erikseen kutsun.
Hedgehog 22 -harjoitukseen osallistuva suomalainen harjoitusjoukko saapui Viroon kahdessa osastossa 18.–19. toukokuuta. Perillä aloitimme yhteistoiminnan Viron puolustusvoimien 1. Prikaatin Scouts-pataljoonan kanssa, jonka osana toimimme harjoituksessa.
Maavoimista osallistuu Virossa järjestettävään Hedgehog 22 -harjoitukseen noin 240 henkilöä Porin prikaatin johdolla. Etelä-Viroon lähtee pääasiassa Suomen kansainvälisen valmiusjoukon (SKVJ) reserviläisistä koostuva harjoitusjoukko, jotka ovat jo aloittaneet harjoituksen valmistavan vaiheen Säkylässä.
Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa (SKVJ) koulutettavat oppivat paitsi sotilaallista maanpuolustusta myös monipuolisesti kriisinhallintaa ja nyt haussa olevassa saapumierässä 1/22 tarjolla on lisäksi suojelu- ja pelastustoiminnan tehtäviä. Kansainvälisen koulutuksen saaneista yli puolet lähtee rauhanturvaajiksi puolentoista vuoden sisällä varusmiespalveluksen päättymisestä.
Varusmiespalveluksen suorittaminen Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa (SKVJ) avaa ovia maailmalle. Valmiusjoukot koulutetaan vaativiin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, ja yli puolet koulutetuista lähtee rauhanturvaajaksi puolentoista vuoden sisällä varusmiespalveluksen päättymisestä.