Hoppa till innehåll

Virtuaalikoulutustukihenkilö

Tuotat apukouluttajana toimimisen ohessa VBS4:een karttoja ja mallinnuksia, joita ovat erilaiset aseet, ajoneuvot ja objektit.

Tehtävään haetaan kaikkiin joukko-osastoihin ohjelmoijia ja 3D-mallintajia tai niiden yhdistelmää. Joukko-osastosi on pääsääntöisesti sama mihin tulit alokkaaksi, mutta siirto toiseen joukko-osastoon on myös mahdollista. Myös johtajakoulutus on mahdollista.

Tehtävässä tuetaan henkilökuntaa ja koulutettavia varusmiehiä VBS:n ja Steel Beasts:n eli virtuaalikoulutusympäristöjen (VKY) käytössä. Tehtävässä työskennellään itsenäisesti osana valtakunnallista tiimiä. Valtakunnallinen keskus sijaitsee Panssariprikaatissa. Tehtävä on PC-pelialan ainoa puolustusvoimissa. Monipuolista PC-osaamista pidämme itsestäänselvyytenä. Ahkeruutta ja oma-aloitteellisuutta palkitaan. Tehtävistä saa todistuksen suomeksi ja englanniksi esim. pelialalle.

Käytössä olevat ohjelmat mm:
– Blender (ja Quixel)
– VBS-työkalut: (ARMA-pohjaisia) Oxygen ja Visitor, tarvittaessa kehittäjän SDK-ohjelmisto.
– Photoshop
– Git
– FOG
– Luokanhallintaohjelmat
– Google Drive
– Taiga
– Haluamasi ohjelma

Odotukset

Tehtävään vaaditaan mallinnus- ja / tai ohjelmointikokemusta. Mallintajan tulee osata Blenderin käyttö. Ohjelmoijan tulee osata jotain yleisimmistä ohjelmointikielistä (esim. C++) ja omata hyvän ongelmanratkaisutaidon. Molempiin tehtäviin kokemus pelisisältöjen tuottamisesta katsotaan eduksi. Englannin kielen osaaminen on välttämätöntä. Tehtävän kannalta on oleellista kyky oppia nopeasti uutta.

Eduksi

Uusina osatehtävinä ovat VR ja XR-virtuaalilasikehitys (Varjo), verkotus-, Sysadmin- ja Unity sekä Unreal Engine -osaaminen. ARMA ja Steel Beasts PE -osaaminen katsotaan eduksi mm. tehtävien (skenaarioiden) rakentamisessa. Tehtävässä tuetaan myös muiden simulaattoreiden, kuten esimerkiksi KASI:n (kaksipuoleinen simulointijärjestelmä) ja SAS:n (sisäampumasimulaattori) käytössä.

Työnäytteet tai muut liitetiedostot voit lähettää osoitteeseen pspr.vky[at]gmail.com

Lisätietoja

pspr.vky[at]gmail.com

Lasse Lahdenmaa
[email protected]

Valittavien määrä: 50


Kontingent Januari, Juli
Tjänstgöringen tar 255 dagar
Truppförband Flygvapnet, Armén, Marinen
Orter

Du måste ansöka. Hakusivulle

´