Hyppää sisältöön

Virtuaalikoulutushenkilö, useita paikkakuntia

Tuotat apukouluttajana toimimisen ohessa VBS3:een karttoja ja mallinnuksia, joita ovat erilaiset aseet, ajoneuvot ja objektit.

Tehtävään haetaan kaikkiin joukko-osastoihin ohjelmoijia ja 3D-mallintajia tai niiden yhdistelmää. Joukko-osastosi on pääsääntöisesti sama mihin tulit alokkaaksi, mutta siirto toiseen joukko-osastoon on myös mahdollista.

Tehtävässä tuetaan henkilökuntaa ja koulutettavia varusmiehiä VBS:n ja Steel Beasts:n eli virtuaalikoulutusympäristöjen (VKY) käytössä. Tehtävässä työskennellään itsenäisesti osana valtakunnallista tiimiä. Tehtävä on PC-pelialan ainoa puolustusvoimissa. Monipuolista PC-osaamista pidämme itsestäänselvyytenä. Ahkeruutta ja oma-aloitteellisuutta palkitaan. Tehtävistä saa todistuksen suomeksi ja englanniksi esim. pelialalle.

Käytössä olevat ohjelmat mm:
– Blender (ja Quixel) ja muutama 3dsMax-lisenssi
– VBS-työkalut: (ARMA-pohjaisia) Oxygen ja Visitor
– Photoshop
– Git
– FOG
– Luokanhallintaohjelmat
– Google Drive
– Taiga
– Haluamasi ohjelma

Odotukset

Tehtävään vaaditaan mallinnus- ja / tai ohjelmointikokemusta. Mallintajan tulee osata Blenderin tai 3dsMax:n käyttö. Ohjelmoijan tulee osata jotain yleisimmistä ohjelmointikielistä ja omata hyvän ongelmanratkaisutaidon. Molempiin tehtäviin kokemus pelisisältöjen tuottamisesta katsotaan eduksi. Englannin kielen osaaminen on välttämätöntä. Tehtävän kannalta on oleellista kyky oppia nopeasti uutta.

Eduksi

Uusina osatehtävinä ovat verkotus-, JAVA-, Sysadmin- ja Unreal Engine -osaaminen. ARMA ja Steel Beasts PE -osaaminen katsotaan eduksi mm. tehtävien (skenaarioiden) rakentamisessa.

Työnäytteet tai muut liitetiedostot voit lähettää osoitteeseen pspr.vky[at]gmail.com

Lisätietoja

Lasse Lahdenmaa
[email protected]


Saapumiserä Tammikuu, Heinäkuu
Palveluksen kesto 255 päivää
Joukko-osasto Ilmavoimat, Maavoimat, Merivoimat
Paikkakunnat

Tehtävään on haettava erikseen. Hakusivulle

 
´