Hyppää sisältöön

Nordic Response 24 -harjoitus kokoaa yhteen 1800 reserviläistä

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus
Julkaisuajankohta 2.3.2024 16.18
Uutinen

Nordic Response 24 -harjoitus on Puolustusvoimien yksi merkittävimpiä kertausharjoituksia vuonna 2024. Harjoitukseen osallistuvasta noin 4100 sotilaasta reserviläisiä on 1800.

Yksi harjoitukseen osallistuvista reserviläisistä on yliluutnantti Ville Pulkkinen. Pulkkiselle harjoitus on ensimmäinen monikansallinen harjoitus, jota hän on odottanut suurella mielenkiinnolla etukäteen.

- Yhteistyön tekeminen, toisilta oppiminen ja verkostoituminen ovat tarpeen tänä päivänä. Mitä enemmän on yhteistoimintaan sitoutuneita maita mukana, sitä enemmän se vahvistaa koko liittokuntaa, Pulkkinen kertoo ajatuksiaan.

Nordic Response 24 -harjoitus pitää sisällään useita kertausharjoituksia. Yhden niistä järjestää Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen palveluosasto, joka tuottaa ja ylläpitää Puolustusvoimien yhteisten palveluiden ja palveluympäristöjen johtamisjärjestelmäpalvelut ja niiden teknisen tuen. Kertausharjoituksessa harjoitellaan muun muassa yksikölle kuuluvan kaluston sekä tietojärjestelmien- ja johtamissovellusten käyttöä sekä oman toiminnan suojaamista kaikissa eri vaiheissa.

Kertausharjoituksen tavoitteena on ennen kaikkea harjaannuttaa reserviläisiä toimimaan poikkeusolojen tehtävissään. Pulkkinen on kokenut kertausharjoituksiin osallistuja ja aika kuluu hänen mukaansa usein siivillä, kun ryhmä pääsee paneutumaan konkreettisiin tehtäviinsä.

Siviilissä rehtorina työskentelevä Pulkkinen on huomannut, että ICT-taidot sekä samanaikaisesti eri kanavilla tapahtuva viestintä on noussut aiempaa tärkeämpään rooliin niin työelämässä kuin reserviläisenäkin, koska erilaisia sovelluksia on niin paljon kaikkialla.

Nordic Response 24 -harjoituksen aikana hän toivoo näkevänsä Nato-maiden erilaista varustusta ja kumppaneita ja kuulevansa vähän vierasta kieltäkin. Paikallispuolustusharjoituksia ja paikallistuntemusta hän pitää erityisen tärkeänä, mutta mahdollisuus saada isompi kokonaiskuva ja nähdä eri maiden tapoja toimia tuo oman kiinnostavan lisänsä harjoitukseen. Yhteishengen rakentaminen ja maanpuolustustahdon ylläpitäminen ovat myös tärkeä osa kertausharjoitusta. 

- Hyvä ilmapiiri ja tekemisen meininki on ollut kaikissa harjoituksissa yhdessä reserviläisten ja kouluttajien kanssa. Reserviläiset ovat olleet motivoituneita, koska jokainen on raivannut kalentereistaan harjoituksille tilaa ja he haluavat käyttää ajan oikeasti hyödyksi, Pulkkinen toteaa muistellessaan aiempia harjoituksia. 

´