Hyppää sisältöön

Tutkimusavustaja (Venäjä-ryhmä), Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki

 

Tehtävänkuvaus:

Oletko kiinnostunut sotilaallisesta maanpuolustuksesta ja turvallisuuspolitiikasta sekä halukas syventymään erityisesti Venäjään liittyviin kysymyksiin? Hae Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitokselle Santahaminaan Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän tutkimusavustajaksi.

Tehtävänäsi on aineiston keräämistä, järjestelyä ja analysointia, verkkosivujen- ja sosiaalisen median sisältöjen ylläpitoa sekä seminaari- ja opetusjärjestelyiden tukeminen. Tutkimusavustajana tehtäviisi kuuluvat myös tutkimusta avustavat tehtävät Venäjä-ryhmän tutkimus- ja opetusprojekteissa sekä muita tutkimuksentekoon ja tutkimushankkeeseen liittyviä tehtäviä, joihin sinut perehdytetään. 

Odotukset:

Haemme Venäjään opinnoissaan syvällisesti perehtyneitä humanististen tieteiden, yhteiskunta- tai hallintotieteiden pääaineopiskelijaa tai vastaavan yliopistotutkinnon suorittanutta henkilöä.

Odotamme hakijalta innostunutta otetta mielenkiintoisten ongelmien ratkaisemiseen sekä hyviä kommunikointi- ja raportointitaitoja. Odotamme hakijalta lisäksi kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tietotekniikan ja tiedonhaun perustaitojen hallintaa ja suomen kielen hyvää kirjallista taitoa.

Odotamme tutkimuksen kohteena olevan alueen tuntemusta. Eduksi katsotaan venäjän kielen taito.

Lisätietoja:

Janne Pukkila
0299530513
[email protected]


Saapumiserä: Tammikuu
Palveluksen kesto: 255 päivää
Joukko-osasto: Kaartin jääkärirykmentti
Paikkakunnat: Helsinki

Tehtävään haetaan erikseen. Hakusivulle
´