Hyppää sisältöön

Porin prikaatista kotiutuu 1 517 uutta reserviläistä

Porin prikaati
16.6.2021 15.29
Tiedote
Kuvassa naisvarusmies palauttaa varusteitaan kotiutuksen yhteydessä.

Kotiutuvat varusmiehet ovat saapumiseristä 2/20 ja 1/21. Porin prikaatissa vapaaehtoisen asepalveluksen suoritti yhteensä 80 naista.

Torstaina 17. kesäkuuta 2021 kotiutuu heinäkuussa 2020 palveluksensa aloittaneet 347 vuorokautta palvelleet varusmiesjohtajat sekä vaativiin miehistön tehtäviin koulutetut. Lisäksi kotiutuu tämän vuoden tammikuussa palveluksensa aloittaneet 165 vuorokautta palvellut miehistö.

Säkylästä kotiutuu yhteensä 715 varusmiestä, joista vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia on yhteensä 37. Niinisalosta uusia reserviläisiä kotiutuu yhteensä 802, joista naisia on 43. Varusmieskoulutuksen osastoinnista johtuen osa varusmiehistä on poistunut jo aiemmin varuskunnasta VMP-jaksolle (vapaa muusta palveluksesta), josta he kotiutuvat.

Lisäksi Porin prikaatissa 17. kesäkuuta vänrikin ylennyksen saa yhteensä 99 kokelasta saapumiserästä 2/20 ennen kotiutumistaan. Seuraavaksi Porin prikaati valmistautuu vastaanottamaan uuden saapumiserän 2/21 noin 2 000 alokasta maanantaina 5. heinäkuuta 2021.