Hyppää sisältöön

Kertausharjoitukset jatkuvat erityisjärjestelyin

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 12.11.2020 15.49
Tiedote

Valtioneuvoston maaliskuussa 2020 antaman linjauksen mukaisesti Puolustusvoimien tulee turvata toimintansa jatkuvuus kaikissa olosuhteissa. Kertausharjoituksissa sekä muussa koulutuksessa noudatetaan terveysviranomaisten antamia valtakunnallisia ja alueellisia suosituksia ja ohjeita.

Järjestämällä kertausharjoituksia ja Puolustusvoimien vapaaehtoisia harjoituksia Puolustusvoimat ylläpitää valmiutta ja toteuttaa asevelvollisuuslain määrittämiä tehtäviä, mahdollistaen tarvittaessa sotilaallisen valmiuden joustavan sääntelyn. Harjoitus- ja koulutustoiminta järjestetään siten, että terveydellisten ja asevelvollisuuslaissa säädettyjen tehtävien välillä vallitsee mahdollisimman hyvä tasapaino. Lähtökohtana on, että harjoitukset järjestetään turvallisuutta vaarantamatta. Tilanteen niin vaatiessa harjoitusten järjestämistä voidaan myös rajoittaa tai ne voidaan kokonaan keskeyttää.

Jokaisen harjoituksen kohdalla tehdään jatkuvaa arviointia ja otetaan huomioon valtioneuvoston sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamat ajankohtaiset COVID-19 -epidemiaan liittyvät rajoitukset ja suositukset sekä Puolustusvoimien omat ohjeet. Harjoituksien osalta seurataan sekä reserviläisten kotipaikan, että harjoituksen järjestämispaikan alueellista turvallisuustilannetta.

Hygieniamääräysten noudattaminen korostuu

Harjoitus- ja koulutustilaisuuksissa pidetään turvavälit. Osallistujia opastetaan kasvomaskien käyttöön sekä noudattamaan tarkkaa käsi- ja yskimishygieniaa. Ruokailun ja majoituksen yhteydessä osallistujat ohjataan käsien pesulle ja desinfiointiin osastoittain.


Harjoitusjoukko jaetaan pieniin ryhmiin

Koulutettava joukko jaetaan mahdollisimman pieniin, alle 50 hengen osastoihin, jotka eivät ole toistensa kanssa tekemisissä tai sekoitu koulutuksen, majoituksen tai ruokailun aikana. Sisätiloissa tapahtuva harjoitustoiminta pyritään jakamaan alle 10 hengen erillisiin osastoihin. Koulutustiloissa noudatetaan 1-2 metrin turvaväliä ja käytetään kasvomaskia. Lähikontaktia vaativissa osioissa, kuten voimakäyttökoulutuksessa, riskit arvioidaan huolella ja hyödynnetään soveltuvat lisäsuojautumiskeinot.

Varusmiehet ja reserviläiset eivät lähtökohtaisesti saa toimia samassa osastossa. Tästä periaatteesta voidaan poiketa ainoastaan tarkan harkinnan mukaisesti mm. aluspalveluksessa, jossa osastointia ei ole mahdollista toteuttaa.

Mahdollisten harjoituksen aikana sairastuvien eristämiseen varaudutaan ennalta

Ennen harjoitusta suunnitellaan, mihin mahdollisesti harjoituksen aikana sairastuvat erotetaan muista ja miten mahdollisesti oireita saavat tai koronavirukselle altistuneet siirretään kotiin. Lisäksi annetaan ohjeet koronatestiin hakeutumisesta, omaehtoiseen karanteeniin jäämisestä sekä tarvittavista ilmoittamismenettelyistä.

Puolustusvoimat korostaa reserviläisen omaa vastuuta: harjoitukseen ei saa tulla sairaana tai flunssaoireisena. Puolustusvoimat ohjeistaa ottamaan tarvittaessa etukäteen yhteyttä harjoituksen järjestäjään, jonka yhteystiedot löytyvät harjoituskäskyn tai -kutsun mukana olevasta tiedotteesta.

´