Hyppää sisältöön

Kuorma-auton kuljettaja, C

Puolustusvoimat tarjoaa kuljettajille ajokorttiopetuksen lisäksi perustason ammattipätevyyskoulutuksen C- ja CE-luokkiin.

Kuljettajat kuljettavat sotilaita ja tarvikkeita esimerkiksi sotaharjoituksiin. Osa koulutettavista saa ajokorttiopetuksen ja ammattipätevyyskoulutuksen lisäksi myös vaarallisten aineiden ADR-kuljetusluvan.

Puolustusvoimissa annettu kuljettajakoulutus antaa pätevyydet toimia kuljettajan tehtävissä varusmiespalveluksen jälkeen. Koulutus myös hyväksiluetaan kuljetus- ja logistiikka-alan opintoihin. Tavaraliikenteen perustason ammattipätevyyden suorittaneilla on mahdollisuus hakeutua myös linja-autonkuljettajakoulutukseen.

Kuljettajat toimivat joukkotuotannon mukaisessa kokoonpanossa kuorma-auton kuljettajan tehtävässä suorittaen käskettyjä kuljetus-, kunnossapito- ja täydennystehtäviä. Tehtävien suorittamisen perusedellytyksenä ovat hyvät kädentaidot sekä ajoneuvon käsittelytaito hankalissakin paikoissa. Tehtävään valinnassa korostuu aikaisempi kokemus työkoneiden parissa. C-kuljettajakurssille esitettävillä varusmiehillä tulee olla voimassaoleva vähintään B- tai C-luokan ajokortti.

Kuorma-auton kuljettajia koulutetaan seuraavissa joukko-osastoissa: Jääkäriprikaati, Kainuun prikaati, Karjalan prikaati, Maasotakoulu, Ilmasotakoulu, Satakunnan lennosto.


Saapumiserä Tammikuu, Heinäkuu
Palveluksen kesto 347 päivää
Joukko-osasto Ilmavoimat, Maavoimat, Merivoimat, Jääkäriprikaati, Kaartin jääkärirykmentti, Kainuun prikaati, Karjalan prikaati, Maasotakoulu, Panssariprikaati, Porin prikaati, Utin jääkärirykmentti, Uudenmaan prikaati, Rannikkolaivasto, Rannikkoprikaati, Satakunnan lennosto, Ilmasotakoulu
Paikkakunnat Dragsvik, Raasepori, Hamina, Huovinrinne, Säkylä, Kajaani, Utti, Kouvola, Vekaranjärvi, Kouvola, Lappeenranta, Niinisalo, Kankaanpää, Pansio, Turku, Parolannummi, Hattula, Pirkkala, Tampere, Rovaniemi, Santahamina, Helsinki, Sodankylä, Suomenlinna, Helsinki, Upinniemi, Kirkkonummi

 
´