Kotiutuvan varusmiehen ajatuksissa päällimmäisenä on kiitollisuus uusista ystävistä

Puolustusvoimissa on juhlittu 1/23 saapumiserän 255 päivää palvelleiden kotiutumista. Ilmasotakoulusta kotiutui 55 varusmiestä, joista yksi oli lentosotamies Eevertti Lehtonen. Hänellä oli kunnia pitää kotiutuvan varusmiehen puhe, joka edusti varmasti myös useimpien palvelustovereiden tunnelmia.

Lentosotamies Lehtonen onnistui puheessaan kiteyttämään palveluskokemuksen tavalla, joka ei jättänyt yleisöä kylmäksi.

Herra eversti, arvon henkilökunta ja palvelustoverit.

Olen lentosotamies Lehtonen ja haluaisin lausua muutaman sanan ja muistella kulunutta aikaa täällä Tikkakoskella.

255 aamua takana. 255 raskasta aamua. 255 aamua, joista kaikkina ei tosiaan tehnyt mieli nousta kuudelta kävelemään kohti ampumarataa. 255 aamua, jotka ovat olleet tunteiden väripaletti. Kuitenkin, 255 kokemusrikasta ja unohtumatonta aamua.

Kun astuin palvelukseen viime tammikuussa, en oikein tiennyt mitä odottaa. Monet osaavat varmaan samaistua tunteeseen. Hyppy tuntemattomaan, josta on kuullut vain taruja ja niitä kuuluisia tornareita.

Astuin palvelukseen epävarmana. Porteista asteli sisään poika, joka ei tiennyt, mitä tuleman pitää. Palvelukseen asteli poika, joka hieman pitkin hampain jätti siviilielämänsä ikään kuin pauselle ja puki armeijan vihreät päällensä.

Pian kuitenkin rutiinit astuivat kuvaan ja arki maastokuosissa rullasi painollaan. Mukaan tähän matkaan varmasti meillä kaikilla on mahtunut suuria pettymyksen tunteita, mutta myös suuria ilon ja onnellisuuden tunteita. Tiedätte varmasti sen tutun ja turvallisen tunteen, kun tuleekin tieto, että kauan odotetut viikonloppulomat vietetäänkin kasarmin aitojen sisäpuolella, eikä siviilissä. Olen kuitenkin varma siitä, että tiedätte myös tunteen, metsäleirillä, pitkän päivän jälkeen, kun istutte leirinuotiolle rauhoittumaan, eikä ole huolta huomisesta. Paitsi tietenkin se, että onko iltavapaita kun palaamme kasarmille.

Tunteiden vuoristorataa. Sitähän tämä on ollut. Olen kuitenkin onnellinen jaki itollinen, että vanhassa puisessa vuoristoradan kärryssä on ollut jarrumiehiä. Useita. En sitten kyllä osannut tammikuussa odottaa, että kaikki nämä tunteet saisi kokea mahtavien ihmisten kanssa. Yhdessä olemme kaiken kokeneet. Niin hyvässä kuin pahassa. Kummasti se vartiovuorolla lohduttaa kaatosateessa tietää, että varmasti on viereisenkin teltan lähivartiomiehellä myös kylmä ja märkä olo. Vitsit sikseen. Haluan kiittää joka ikistä taistelijaa, kaveria, ystävää. Siitä, että olette olleet tällä matkalla mukana. En osannut odottaa, että saisin täältä elämän mittaisia ystäviä.

Haluaisin myös kiittää kouluttajia ja henkilökuntaa. Haluan kiittää teitä siitä, että olette opettaneet meille sen, mitä suomalainen sotilas tarkoittaa. Sen, miten suomalainen sotilas käyttäytyy. Sen, miten kiristysside laitetaan ja sen, kuina se kulma otetaan haltuun rakennetulla alueella. Ennen kaikkea sen, miten tärkeää maanpuolustus on.

Haluan kiittää muonituskeskuksen työntekijöitä siitä, että vatsat ovat olleet joka ikinen päivä täynnä ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Kiitos vielä sotilaskodin väelle maailman herkullisimmista munkeista, grillituotteista ja siitä, kuinka mukava ja lämmin tunnelma on aina ollut tulla sotkuun rauhoittumaan päivän päätteeksi.

Kiitos teille kaikille.

Porteista kävelee tänään ulos täysin erilaisia miehiä ja naisia. Ylpeitä maanpuolustajia. Kokemuksia rikkaampia. Määrätietoisia. Valmiita kertomaan taruja eteenpäin seuraaville. Ystäviä. Mitä ikinä elämässänne päädytte tekemään, toivotan teille siihen rajattomasti onnea. Muistelkaa tätä aikaa, sillä onhan tämä reissu ollut unohtumaton kokemus.

Kun tätä puhetta kirjoitin, ajattelin päättää puheen jo varmasti kaikille tuttuihin sanoihin: "Ohi on." Jotain siitä kuitenkin puuttuu. Lause olisi tyhjä ja merkityksetön ilman seuraavaa.

Haluan päättää puheeni sanoihin: "Ohi on, Ystävät." Kiitos.

Lentosotamies Eevertti Lehtonen