Hyppää sisältöön

Vuoden 2022 kutsunnat alkavat Pirkanmaan alueella 16.8.2022

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 12.8.2022 14.35
Tiedote
Panssariprikaatin kutsunnat vuodelta 2021

Tämän vuoden kutsunnat alkavat Pirkanmaan aluetoimiston alueella elokuun 16. päivänä Urjalassa ja päättyvät 15. joulukuuta Tampereella. Pirkanmaan aluetoimisto järjestää kutsuntatilaisuudet kaikissa 23:ssa Pirkanmaan kunnassa.

Tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 2004 syntyneet nuoret miehet, joita on n. 2900. Kutsuntaikäluokan lisäksi tarkastetaan n. 450 aiemmissa kutsunnoissa uudelleen tarkastettavaksi määrättyjä eli yhteensä kutsunnoille tulee n. 3350 miestä.

Kutsunnoissa asevelvolliset määrätään aloittamaan varusmiespalvelus kolmen tulevan vuoden aikana. Vuonna 2023 saapumiserien aloittamispäivät ovat 2. tammikuuta ja 3. heinäkuuta; vuonna 2024 aloitetaan palvelus 8. tammikuuta ja 8. heinäkuuta; ja vuonna 2025 6. tammikuuta ja 7. heinäkuuta. Palvelusajat ovat 165, 255 ja 347 päivää. Aseettomana palvelevilla palvelusaika on palvelustehtävästä riippuen 255 tai 347 päivää. 

Pääosa alueen kutsunnanalaisista tulee aloittamaan perinteiseen tapaan palveluksensa Panssariprikaatissa, Porin Prikaatissa ja Satakunnan lennostossa vuoden 2024 palveluksen aloitusajankohtina. 

Erikoisjoukkoihin ei määrätä suoraan kutsunnoissa, vaan niihin on hakeuduttava erikseen. Erikoisjoukkoihin hakeutumisesta lisätietoja osoitteessa https://intti.fi/erikoisjoukot. 

Kutsuntojen merkitys

Kutsuntojen maanpuolustuksellinen ja yhteiskunnallinen merkitys säilyy edelleen. Kutsunnoissa jokaista asevelvollista kuullaan henkilökohtaisesti ennen varusmiespalvelukseen määräämistä. Tämä takaa sen, että jokaisen toivomukset voidaan ottaa huomioon mahdollisimman hyvin. Kutsuntatilaisuuksissa tavoitetaan koko ikäluokka ja heille voidaan jakaa tietoa varusmiespalveluksesta sekä siihen valmistautumisesta. 

Lisätietoja kutsunnoista sekä Pirkanmaan kutsuntakuulutukset löytyvät osoitteesta https://intti.fi/kutsunnat.

Joukko-osasto Pirkanmaan aluetoimisto
´