Hyppää sisältöön

Utin jääkärirykmentti hakee naisia erikoisjoukkoreserviin

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 25.1.2021 9.55
Tiedote

Utin jääkärirykmentti rekrytoi varusmiespalveluksen suorittaneita naisia erikoisjoukkojen reservin tehtäviin. Haku tukee erikoisjoukkojen suorituskyvyn kehittämistä sekä puolustushallinnon Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman tavoitteita.

Puolustusvoimien tehtävien mukaisesti erikoisjoukkoja käytetään Suomen sotilaalliseen puolustamiseen ja muiden viranomaisten tukemiseen. Lisäksi erikoisjoukot osallistuvat tarvittaessa kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja kansainvälisen avun antamiseen. 

Reserviläisillä on tärkeä osuus ammattisotilaisiin perustuvan erikoisjoukkosuorituskyvyn täydentämisessä. Henkilöstön kouluttaminen erikoisjoukkoreserviin kuuluu Utin jääkärirykmentin tehtäviin. Perinteinen laskuvarjojääkäri- ja erikoisjoukkokurssin rekrytointi on tuottanut toistaiseksi vain vähän naisia erikoisjoukkoreserviin. Operatiivinen tarve naisten määrän lisäämiselle erikoisjoukoissa on kuitenkin tunnistettu.

Puolustushallinnon Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman tavoitteiden mukaisesti Suomi pyrkii lisäämään naisten osallistumista muun muassa kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa yhteydenpito paikallisväestöön kansainvälisessä kriisinhallintatehtävässä. Joissain kulttuureissa ainoastaan naisten on mahdollista keskustella naisten kanssa. 

Hakuaika päättyy 21. helmikuuta 2021

Haku erikoisjoukkoreserviin avautuu naisille helmikuun alussa ja se päättyy sunnuntaina 21. helmikuuta 2021. Hakumenettelyn tavoitteena on täydentää Utin jääkärirykmentin reservin kokoonpanoa. 

Erikoisjoukkoreservin tehtäviin valittavat osallistuvat säännölliseen kertausharjoituskoulutukseen. Koulutukseen osallistuneilla on mahdollisuus hakeutua myös kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Hakeutuminen Utin jääkärirykmentin määräaikaisiin tai vakinaisiin työtehtäviin on myös mahdollista.

- Naisille suunnatun haun kriteerit eivät ole samat kuin laskuvarjojääkäriksi tai erikoisjoukkokurssille hakevilla, koska tehtävätkin ovat erilaisia. Erikoisjoukkoreserviin haettaville naisille esimerkiksi psyykkiset ominaisuudet ja sosiaaliset taidot ovat fyysistä kuntoa tärkeämpiä. Odotamme kuitenkin, että hakijat kykenevät saavuttamaan 2500 metrin tuloksen 12 minuutin juoksutestissä, mikä on edellytys operatiivisiin kriisinhallintatehtäviin, sanoo Utin jääkärirykmentin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Jussi Kosonen.

Erikoisjoukkoreserviin hakeutuvilta naisilta edellytetään suoritettua varusmiespalvelusta, moitteettomia elämäntapoja, hyvää psyykkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä terveyttä. Valintaa puoltavia tekijöitä ovat varusmiesaikana suoritettu johtajakoulutus, hankittu siviiliosaaminen, kansainvälinen kokemus sekä kielitaito.

- Joukkoomme hakeutuvien naisten hyvä motivaatio, siviiliosaaminen sekä säännöllinen kertausharjoituskierto ovat yhdistelmä, joka tuottaa merkittävää lisäarvoa erikoisjoukkojen työkalupakkiin. Uskon erikoisjoukkojen tarjoavan hakijoille antoisia kokemuksia myös henkilökohtaisella tasolla, sanoo everstiluutnatti Jussi Kosonen.

Valinta- ja koulutustilaisuus järjestetään 8. – 11. huhtikuuta 2021 puolustusvoimien vapaaehtoisena harjoituksena. Harjoituskutsu lähetetään hakemusten perusteella valituille henkilöille maaliskuun alussa. Varusmiespalvelus tulee olla suoritettu kokonaan valinta- ja koulutustilaisuuteen mennessä. 
       
Utin jääkärirykmentti rekrytoi edelleen vapaaehtoisia varusmiehiä laskuvarjojääkärikoulutukseen sekä reserviläisiä sopimussotilaaksi Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssille. Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävää vapaaehtoista hakeutumista erikoisjoukkoreserviin jatketaan myös tulevina vuosina. 

´