Hyppää sisältöön

Paikallisturvallisuus kehittyy yhteistyöllä

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 9.9.2021 16.13
Uutinen

Rauma 21 -paikallispuolustusharjoituksen painopisteenä on viranomaisten välinen yhteistyö hybridiuhkatilanteissa, joissa yhteiskunnan toimintaan pyritään vaikuttamaan laaja-alaisesti.

Jo suunnitteluvaiheesta alkaen harjoitusta on kehitetty yhteistoiminnassa Porin prikaatin ja Rauman kaupungin, Lounais-Suomen poliisin, Länsi-Suomen merivartioston, Tullin, Satakunnan Pelastuslaitoksen, Satasairaalan, Maanpuolustuskoulutuksen, Aluehallintoviraston, Säteilyturvakeskuksen sekä Suomen Punaisen Ristin kanssa.

Viranomaisten näkyvin yhteinen ponnistus oli Rauman satamassa toteutettu harjoitus, jossa kuvattiin likaisen pommin räjähdystä. Iskussa loukkaantuneiden evakuointi, alueen eristäminen sekä puhdistustyöt toteutettiin eri viranomaisten saumattomalla yhteistyöllä. Eri viranomaisilla on erilaiset toimintavaltuudet, joten yhteistyötä tarvitaan jo senkin vuoksi paitsi häiriötilanteisiin vastatessa myös ehkäistäessä niitä ennalta.

Kaupunki pyrkii turvaamaan peruspalvelut

- Rauman kaupunki pyrkii kriisitilanteessakin turvaamaan toimintansa normaaliolojen tasolla niin pitkälle, kuin mahdollista. Varautumisen kova ydin on huolehtia vesihuollon, sähkön ja lämmön jakelun ja jätehuollon häiriöttömyydestä. Toki varautumista poikkeusoloihinkin mietitään. Kunnalla on oma osuutensa tarvittaessa esimerkiksi asukkaiden evakuoinnissa, Rauman kaupungin vs. tekninen johtaja Juha Hyvärinen määrittelee. 

- Kaupungilla on varautumissuunnitelmat, joissa on mietittynä toiminta sidosryhmien kanssa. Turvallisuuteen, järjestyksenpitoon ja pelastustoimintaan liittyvien viranomaisten päätökset ja määräykset ohjaavat toimintaa, hän jatkaa.

Poikkeusolojen varalle Rauman kaupungilla on nimetty johtoryhmä ja valmiit suunnitelmat erilaisten tilanteiden varalle. Aika ajoin on harjoituksia, joihin osallistuu myös kaupunkiorganisaation muita työntekijöitä tehtäviensä mukaan. Kaupunki osallistuu muiden järjestämiin harjoituksiin ja järjestää omia kaupungin sisäisiä harjoituksia. Paikallispuolustusharjoitus on Rauman kaupungille kolmas harjoitus kuluvan vuoden aikana. 

- Harjoitusten merkitys kaupungin asukkaille on valmiutemme heidän normaalin arkensa turvaamiseksi. Kaupungin harjoittelu ei ehkä suurelle yleisölle juuri näy, mutta antaa toivottavasti luottamusta lisäävän viestin – hereillä ollaan, vs. tekninen johtaja Juha Hyvärinen toteaa.
Rauman kaupungin kriisijohtoryhmä työskenteli tilanteen mukaisessa kokoonpanossa harjoituksen aikana.

Kuvassa etualalla sotilaspoliisi ja taustalla puolustusvoimien ja poliisin ajoneuvokalustoa Rauman satamassa.

Poliisi ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta

Poliisi hoitaa samoja lakisääteisiä tehtäviään, kuten yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoa, rikostorjuntaa sekä terrorismin torjuntaa ja aluevalvontaa niin normaalioloissa kuin kriisitilanteessakin.

- Poliisi varautuu valmiussuunnittelun puitteissa poikkeustilanteisiin. Suunnitelmia päivitetään alati ja toimintaa harjoitellaan vuosittain. Poliisityön luonteen takia myös päivittäinen toiminta on jatkuvaa ”kriisitilannetta”, eikä toiminta sinällään juurikaan eroa poikkeustilanteista, sanoo ylikomisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Loukkaanhuhdan mukaan Olkiluodon ydinvoimala ja Rauman satama ovat poliisin näkökulmasta kriittisiä kohteita. Lisäksi valtatie 8 on merkittävä liikenneväylä, jota poliisi valvoo.

- Ydinvoimalan ympärillä meillä on jatkuvaa yhteistyötä Teollisuuden Voiman (TVO) ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) kanssa. Uhkiin varautumisessa työskentelemme myös Puolustusvoimien kanssa ja yhteistyömme on jatkuvaa, hän toteaa. 

Kuvassa Säteilyturvakeskuksen edustaja selin kameraan. Hänen edustallaan Lonais-Suomen poliisin ja Puolustusvoimien Suojelun erikoisosaston toimijat tunnistamassa mahdollista säteilyä tai kemiallista uhkaa.

Viranomaisyhteistyö vahvistui

Komisario Lasse Suokas Lounais-Suomen poliisilaitokselta piti Rauman sataman moniviranomaisyhteistyöharjoitusta onnistuneena.

- Poliisin näkökulmasta harjoitus sujui erittäin hyvin. Pääsimme testaamaan uusimpia tekniikoita ja järjestelmiä, jotka todettiin toimiviksi ja tehokkaiksi. Erityisesti harjoituksen haastava aihio, vaativa säteilytilanne, oli poliisin näkökulmasta opettava ja mielenkiintoinen. Harjoitus oli suunniteltu hyvin ja siihen oli rakennettu kaikkia viranomaisia palvelevaa toimintaa.

Porin prikaati suunnitteli sataman harjoituksen yhteistyössä alueellisten ja paikallisten viranomaisten sekä Rauman sataman kanssa. Satakunnan paikallispataljoona osallistui harjoitukseen eristämällä onnettomuusalueen ja reserviläisillä vahvistettu Porin prikaatin Suojelun erikoisosasto (SEO) osallistui loukkaantuneiden evakuointiin ja auttamiseen sekä säteilysaasteen puhdistamiseen. Mukana oli myös yksiköitä Satapelastuksesta, jotka osallistuivat potilaiden evakuointiin sekä puhdistustöihin. Lounais-Suomen poliisi vastasi harjoituksen operatiivisesta johdosta. 

- Moniviranomaisharjoituksessa on tärkeätä, että eri toimijat pääsevät näkemään ja oppimaan toistensa toimintamalleja käytännössä. Tämä toteutui harjoituksessa hyvin. Yleisesti harjoituksen johtaminen oli hoidettu hienosti ja sujuva viranomaisyhteistyö vahvistui. Yhteistyö Puolustusvoimien kanssa on myös aina helppoa ja hyvää, Suokas kiitteli.

Kuvassa loukkaantuneen helikopterievakuointi. Paikalla Rajavartiolaitoksen ja Utin jääkärirykmentin helikopterit.
´