Hyppää sisältöön

Paikallispuolustusharjoitus käynnistynyt Raumalla

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 6.9.2021 16.16
Tiedote
Kuvassa harjoitusjoukkojen käyttämiä ajoneuvoja: moottoripyörä, panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo sekä kaksi raskasta partioajoneuvoa.

Maanantain 6.9. iltapäivän aikana Rauma 21 -paikallispuolustusharjoituksen joukot siirtyvät Rauman alueelle. Aseistettuja sotilaita näkyy erityisesti Rauman sataman ja Seminaarimäen alueella sekä Nummevahen eteläpuolella.

Rauman lisäksi harjoitustoimintaa on myös Salossa, Turussa ja Vaasassa. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 900 sotilasta, joista noin 500 toimii Rauman alueella. Mukana on varusmies- ja reserviläisyksiköitä, jotka ovat alueella paikallispataljoonan johdossa.

Harjoituksen alkuvaiheen painopisteenä on viranomaisten välinen yhteistyö hybridiuhkatilanteissa. Harjoitusta on kehitetty yhteistoiminnassa Rauman kaupungin, Lounais-Suomen poliisin, Länsi-Suomen merivartioston, Tullin, Satakunnan Pelastuslaitoksen, Satasairaalan, Maanpuolustuskoulutuksen, Säteilyturvakeskuksen ja Suomen Punaisen Ristin kanssa.

- Tämä on hyvä tilaisuus harjoitella viranomaisyhteistoimintaa paikallisten toimijoiden kanssa. Paikallisturvallisuus kehittyy yhdessä harjoittelemalla, toteaa harjoituksen johtaja, everstiluunantti Aki Mustonen.

Harjoituksen aikana näkyy ajoneuvoja sekä aseistettuja sotilaita eri puolilla kaupunkia ja sen läheisyydessä. Ulkopuolisille aiheutuvaa häiriötä ja haittaa pyritään välttämään, mutta harjoitus voi aiheuttaa hetkellisiä liikennekatkoksia. Harjoitusampumatarvikkeita käytettäessä meluvaara-alue eristetään. Harjoitus päättyy ja joukot poistuvat kaupungista perjantaina 10. syyskuuta kello 15.00 mennessä.

´