Hyppää sisältöön

Kokeneet reserviläiset LIST22-harjoituksen esikunnassa: ”Tämä on sotilastaitojen ylläpitämistä”

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 24.5.2022 17.58
Tiedote
Maastopukuinen sotilas istuu pöydän ääressä luontomaisema taustalla, hänellä on kädessän sokerimunkki ja edessä kahvikuppi. Hymyilevä sotilas!

Iso harjoitus, kuten Lightning Strike 22, vaatii osaavaa johtamista ja tilanteen seuraamista. Harjoituksen johtaja on Maasotakoulun johtaja, eversti Sami-Antti Takamaa, mutta johtotehtävissä ovat mukana myös kokeneet reserviläiset esikunnassa. Yksi heistä on imatralainen reservin majuri Juha Similä.

-    Tehtäviini kuuluu suunnittelua ja tilanteen, kokonaisuuden seurantaa. Siis toimistossa. Tämä ei ole metsässä sinkoilua, reservin majuri Juha Similä kertoo.

Similän kanssa esikunnassa harjoittelee reservin kapteeni Janne Helsingistä.

-    Tässä pitää olla suunnitelmallinen ja pitää ottaa huomioon tilannekehitys koko yhteiskunnassa. Sotilaallisiakaan toimia ei tehdä tyhjiössä, Janne pohtii.

Similä suoritti varusmiespalveluksensa 1980-luvun lopulla Jääkäriprikaatissa ja Janne 1990-luvun puolivälissä Karjalan prikaatissa. Maanpuolustus ja Puolustusvoimat on muuttunut ja kehittynyt niihin aikoihin verrattuna.

-    Se on kehittynyt. Jossain vaiheessa 1990-luvulla tuli syväjohtamisen periaate, joka vei johtamista ja kouluttamista pehmeämpään suuntaan. Se ei ole enää huutamalla kallon sisään. Nykyään käytetään enemmän teknologiaa hyväksi. Kehitystä on tapahtunut, kuten pedagogiikassa yleensäkin, Janne sanoo.

-    Auktoriteettijohtamisella on paikkansa ja pehmeämmällä tavalla on paikkansa. Reserviläisenä näissä tehtävissä nappuloilla ei ole hirveästi väliä, vaan keskitytään olennaiseen, hän jatkaa.

-    Toiminta voi olla kovaa ja rankkaa, mutta koulutus rentoa ja innostunutta. Minulla oli Jääkäriprikaatissa aliupseerikoulussa kouluttajana erittäin innostunut kouluttaja, joka oli sydämellä mukana, Juha Similä muistelee omia inttiaikojaan.

Mieluummin ylläpidän ja harjoittelen, ettei niitä taitoja tarvitsisi oikeasti käyttää.

Yksi parhaista asioita heidän mielestään reserviläisenä olemisessa on hyvä yhteishenki. Kertausharjoituksissa tavataan tuttuja, ja heistä on tullut myös ystäviä.

-    Pidämme yhteyttä ja vaihdamme kuulumisia, ja sitten tapaamme kertausharjoituksissa. Ollaan samalla porukalla oltu näissä tehtävissä jo vuosia. Se motivoi, kun tietää, että on mukava tehdä yhdessä, Similä kertoo.

-    Reserviläisenä on ilo huomata, että kuuluu porukkaan, eikä ole rajaa Puolustusvoimien henkilökunnan ja reserviläisten välillä. Se on välitöntä toimintaa, eikä turhaa pokkurointia, Similä sanoo.

Sekään ei ole itsestäänselvyys, että ottaako PV oman panoksen vastaan.

Kun käsky kertausharjoitukseen saapuu, he odottavat harjoitusta innolla. Miksi jaksatte innostua ja suhtautua kertausharjoituksiin positiivisesti?

-    Siinä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä, varsinkin nyt, kun Ukrainan tilanteen ottaa huomioon. Haluan antaa oman panokseni maanpuolustuksessa ja että pystyn täyttämään oman tehtäväni. Sekään ei ole itsestäänselvyys, että kelpaako, ja ottaako Puolustusvoimat oman panoksen vastaan, Similä muistuttaa.

-    Kun kävin intin ja johtajakoulutuksen, minulle oli itsestäänselvää, että haluan ylläpitää osaamistani. Koen sen sotilasammattitaidon ylläpitämisenä, Janne kertoo.

-    Mieluummin ylläpidän ja harjoittelen, ettei niitä taitoja tarvitsisi oikeasti käyttää, hän jatkaa.
 

Kuvassa reservin majuri Juha Similä Imatralta kahvitauolla nauttimassa sotilaskodin munkista ja kahvista Rovajärvellä LIST22-harjoituksessa. Similä kertoo, että "munkki oli erittäin hyvä, aivan tuore".

Maasotakoulu johtaa Lightning Strike 22 -harjoituksen Rovajärvellä 16.-27.5.2022. Voit seurata harjoitusta netissä: www.maavoimat.fi/list22  ja sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #LIST22.

´