Hyppää sisältöön

Kainuun prikaati johtaa paikallispuolustusharjoituksen Oulussa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 21.2.2023 14.11
Tiedote

Kainuun prikaati johtaa viranomaisten yhteisen paikallispuolustusharjoituksen Oulussa 27.2. - 3.3.2023.

Harjoituksen päämääränä on testata ja harjoituttaa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen joukkojen ja viranomaisten toimintaa häiriötilanteissa osana yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Painopiste on viranomaisyhteistyö laaja-alaiseen vaikuttamiseen vastaamisessa, paikallisjoukkojen perustaminen ja toiminta Oulun alueella sekä yhteistoiminta paikallisjoukkojen ja paikallisviranomaisten kesken. 

-    Harjoitusviikko sisältää tilannekuvan muodostamista ja jakamista sotilaiden ja eri viranomaisten kesken ja erityisesti tiedonvaihtoa ja yhteistoimintaa eri johtokeskusten välillä erilaisissa toimivaltuustilanteissa. Paikallisjoukkojen osalta harjoittelemme erityisesti paikallispataljoonan johtamista sekä henkilökunnan, varusmiesten ja reserviläisten osaamista paikallispuolustustehtävissä, toteaa harjoituksen johtaja, eversti Ari Lehmuslehti.

Paikallispuolustusharjoitukseen osallistuu henkilöstöä, reserviläisiä ja varusmiehiä Kainuun prikaatista yhteensä noin 850. Puolustusvoimien muista organisaatioista on mukana henkilöstöllä 3. logistiikkarykmentti, Lapin lennosto ja Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus.

Harjoitukseen osallistuu myös henkilöstöä poliisista, pelastuslaitoksesta, rajavartiolaitoksesta, tullista, sairaanhoitopiiristä, AVI:sta ja ELY:stä sekä Oulun satamasta, Oulun kaupungista, Oulun vedestä sekä Iin, Kempeleen ja Limingan vesilaitoksista.

Harjoitus näkyy kaupungissa lähinnä sotilas- ja viranomaisajoneuvoina liikenteessä. Harjoituskohteina ovat Vihreäsaari, Oulunsalo ja Tahkokangas.

Harjoituksen aikana päivystää numero 0299 451 964 mahdollisia kansalaisten yhteydenottoja varten. 

Harjoitukseen liittyy reserviläisten osalta perusammunnat Hiukkavaarassa maanantaina 27.2. Yksittäisissä harjoituskohteissa voidaan käyttää paukkupatruunoita. Harjoituskohteissa on valvomassa sekä kouluttajia että erotuomareita huomioliivein varustautuneina.

Paikallispuolustusharjoitus Oulussa toteutetaan samanaikaisesti Lapin vastaavan harjoituksen kanssa ja ne ovat osa valtakunnallista harjoitusrupeamaa, joka jatkuu seuraavalla viikolla Etelä-Suomessa.

Harjoitusta voi seurata Kainuun prikaatin sosiaalisen median kanavilla Facebook ja Twitter hashtagilla #oulu23

´