Hyppää sisältöön

Vaativissakin jalkaväkiammunnoissa toimintakyky pysyy - kelissä kuin kelissä

Maavoimat
Julkaisuajankohta 25.5.2021 19.34
Tiedote
Varusmies taisteluhaudassa rynnäkkökiväärin kanssa jalkaväkiammunnoissa. Märkä keli...

Jalkaväkiammunnat alkoivat Rovajärvellä perjantaina 21. toukokuuta osana Northern Forest 21-harjoitusta. Jääkäriprikaati oli ensimmäisten joukossa harjoittelemassa toimintaa taistelukentällä.

Harjoitus tarjoaa haastavia taistelutehtäviä jalkaväen varusmiehille muun muassa puolustus- ja hyökkäystoiminnassa.

Jääkäriprikaatin 1. Jääkärikomppanian huoltojoukkue osallistuu muun muassa  puolustusammuntoihin ja mukana on kokelas Ohukainen. Reserviupseerikurssin jääkärilinjalta valmistunut Ohukainen toimi harjoituksessa ensimmäisenä ammuntapäivänä huoltojoukkueen johtajana. Hänen mielestään palvelustehtävässä parasta on tehtävien monipuolisuus. 

– Huoltojoukkueessa tarvitsee erityisesti organisointitaitoja, meillä on monta narua käsissä. Pitää pystyä hoitamaan koko komppanian huolto, kertoo kokelas Ohukainen. 


 


Sää ei harjoituksissa ole joukkojen puolella, taivaalta tulee ajoittain vettä ja lämpötila lähenteli nollaa perjantaina. Kokeneet taistelijat eivät kuitenkaan antaneet sään häiritä toimintaa. 
 
– Kun taivaalta tulee vettä ja varusteet ovat märkiä, niin ei se ole yhtä mukavaa kuin auringon paisteessa. Joukkue pystyy kuitenkin toimimaan kaikissa sääoloissa, toteaa kokelas Ohukainen. 

Harjoituksissa motivaatiota voi saada illalla odottavasta lämpimästä teltasta tai sotilaskotiauton vierailusta.
 
Säästä huolimatta kokelas Ohukaisella siintää silmissä jo reservin aurinko. Kesäkuussa miestä odottaa kotiutuminen 347 päivää kestäneen palveluksen jälkeen. Jatkosuunnitelmat ovat myös selvillä. Syksyllä alkaa konetekniikan opinnot Oulun yliopistossa. 

- Jääkäriprikaatin varusmiehet olivat hyvällä asenteella harjoituksessa. Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta,  joukko toimi erittäin aktiivisesti ja oma aloitteellisesti. Oli hienoa todeta, että joukolla on näin hyvä motivaatio, joka samalla heijastuu positiivisesti koulutustuloksiin, jalkaväen tarkastaja eversti Rainer Peltoniemi toteaa. 

Hän kävi seuraamassa jalkaväen ammuntoja Northern Forest 21 -harjoituksessa ja oli näkemäänsä tyytyväinen.

- Maasotakoulun, Jääkäriprikaatin ja Kainuun prikaatin sekä kadettien organisoimat jalkaväen ammunnat olivat erittäin hyvin toteutettuja ja mahdollistivat joukon tilanteenmukaisen toiminnan, eversti Peltoniemi korostaa.
 

Myös Jalkaväkikoulun johtaja, everstiluutnantti Tapio Huhtamella seurasi varusmiesten toimintaa tarkasti. Hän johti jalkaväkiammunnat Northern Forest 21 -harjoituksessa.

- Tavoitteena on harjoitella perinteisiä yksittäisen taistelijan ja partion toimintaa. Taisteluteknisesti opitaan toimimaan oikein tilanteessa. Keskiössä on tulenkäyttö tykistön ja jalkaväen aseilla, everstiluutnantti Huhtamella kertoo.

Jalkaväen rooli taisteluissa on Huhtamellan mukaan ratkaiseva.

- Viimekädessä jalkaväki on se, joka valtaa alueen tai maaston kohdan. Tukea saamme kaikilta aselajeilta, muun muassa tykistöltä, viestiltä, pioneereilta ja panssarintorjunnalta. Kokonaisuus on kuin orkesteri, jossa on kapellimestari ja eri soittajia, Huhtamella kuvailee.

Northern Forest 21 -harjoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä vaiheessa on tykistön ja jalkaväen kovapanosammuntoja Rovajärvellä 17.–27.5. Toisessa vaiheessa on taisteluharjoitus, joka alkoi 24.5. ja päättyy 2.6.2021.


Maasotakoulu järjestää ja johtaa NF21-harjoituksen 17.5.-3.6.2021 ja siihen osallistuu noin 7000 taistelijaa eri joukko-osastoista.

Voit seurata Maavoimien tämän vuoden suurinta sotaharjoitusta sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla: #northernforest21 #nf21 #maavoimat #pvpsh21

Tämän artikkelin on pääosin kirjoittanut Maavoimien esikunnassa palveleva viestintävarusmies.
 

Ampuma- ja harjoitusalue Jalkaväki
´