Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

"Onko letku vihreä, valkoinen vai oranssi, sillä ei ole väliä. Yhdessä tehdään."

Maasotakoulu
20.2.2021 19.11
Tiedote
Pelastuslaitoksen punaisissa ja Puolustusvoimien maastokuvioisissa univormuissa yhdessä rullataan paloletkua talvisella palolaitoksen pihalla.

Maasotakoulun reserviläiset Etelä-Karjalan maakuntakomppaniasta ja Etelä-Kymenlaakson maakuntakomppaniasta harjoittelivat virka-avun antamista viranomaisyhteistyöharjoituksessa Lappeenrannassa 19.-20.2.2021. Yhteistyössä olivat Etelä-Karjalan pelastuslaitos ja Kaakkois-Suomen poliisi. Reserviläiset saivat tuntumaa eritoten maastopalon sammuttamiseen ja ilmakaariteltan eli suojaisan tilan perustamiseen.

Maastopalo voi olla Etelä-Karjalassa ja Kaakkois-Suomessa yksi todennäköisimmistä syistä, miksi pelastuslaitos voisi pyytää Puolustusvoimilta virka-apua. Maasotakoulun reserviläiset alueen maakuntakomppanioista tulivat sitä varten harjoittelemaan Lappeenrantaan vapaaehtoiseen harjoitukseen 19.-20.2.2021. Harjoituksen johti Maasotakoulun vapaaehtoisen maanpuolustuksen suunnittelu-upseeri, majuri Pekka Rytkölä. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksesta harjoituksen osuutta johti palomestari Markus Kuosmanen.

- Onko letkun väri vihreä, valkoinen vai oranssi, sillä ei ole väliä. Kimpassa tehdään, palomestari Kuosmanen sanoo, ja viittaa Puolustusvoimien pelastuskaluston vihreän maastoväriin ja pelastuslaitoksen varusteiden sävyihin.

Viranomaisyhteistyö on tärkeä osa myös Maasotakoulun toimintaa ja virka-avun antaminen muille viranomaisille on Puolustusvoimien yksi lakisääteinen tehtävä maan sotilaallisen puolustamisen lisäksi. Valmiina on oltava kaikissa tilanteissa ja oloissa.

Virka-apua Puolustusvoimilta pyydettiin ja saatiin Etelä-Karjalassa vuonna 2019, kun Taipalsaarella paloi Suursuolla yhtenä Suomen nykyhistorian suurimmista maastopaloista. Tuolloin pelastajien apuna olivat Maasotakoulun ja muiden joukko-osastojen varusmiehiä ja palkattua henkilökuntaa sekä kalustoa.

Etelä-Karjalan maakuntakomppaniasta lappeenrantalainen Jonne Härkänen (kuvassa) ja ruokolahtelainen Risto Savelius sekä Etelä-Kymenlaakson maakuntakomppaniasta virolahtelainen Janina Rapo, kotkalainen Ella Luukka ja Miika Ikonen tutustuivat palolaitoksen töihin. He muun muassa tekivät letkusta kiepin ja rullan. He myös kokeilivat veden ruiskuttamista ja siten saivat tuntumaa palon sammuttamiseen.

- Heti intin jälkeen vuonna 2013 hain mukaan maakuntakomppaniaan ja reserviläistoimintaan. Niin pääsee kertaamaan useammin. Taidot pysyvät tallessa. Tämä on tärkeää ja hauskaa, Kotkasta kotoisin oleva Miika Ikonen kertoo.

- Olen ollut reserviläistoiminnassa kymmenisen vuotta. Harjoituksissa on reilu meininki, ja nämä ovat kuin irtiotto tasapaksusta arjesta. Tässä harjoituksessa kiinnosti laitteet ja härvelit. Nehän kiinnostavat insinööriä aina, Jonne Härkänen sanoo.

Letkujen rullailu, pumppujen käynnistäminen ja "palon" sammuttaminen sujuivat ensikertalaisiltakin ihan mallikkaasti. Vaikka harjoituksen johtaja majuri Pekka Rytkölä vitsaili, että "imemme Saimaan tyhjäksi ja ruiskutamme sen taivaalle", ei koko Saimaan vettä loiskuteltu tällä kertaa. Hyvää harjoitusta sammuttamiseen ja maastopalossa avustamiseen saatiin.

Lisäksi reserviläiset pystyttivät Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pihalle ilmakaariteltan, joka antaa suojaa ja lämpöä sekä hyvän työskentelytilan muun muassa pandemiatoimipisteeksi. Tai miksei muuksikin suojatilaksi vaikkapa tulipalon takia evakuoiduille.

Tähän Puolustusvoimien vapaaehtoiseen harjoitukseen (PVVEH) osallistui tällä kertaa noin 60 reserviläistä. Reserviläisiä kutsutaan myös kertausharjoituksiin, jotka ovat pakollisia.

Joukko-osasto Lappeenranta