Puolustusvoimissa on hyödynnetty digitaalista työvoimaa samaa kaavaa toistavissa rutiinitehtävissä jo viiden vuoden ajan. Vuorokauden ympäri uurastavat robottimme ovat esimerkiksi tarkistaneet raportteja, laskeneet kuntomerkkipisteitä ja käsitelleet palkankorotuksia, minkä ansiosta henkilöstön työaikaa on vapautunut vaativampiin ja mielekkäämpiin tehtäviin. Tämän ovat mahdollistaneet Puolustusvoimien palvelukeskuksen robotiikkatiimin rautaiset ammattilaiset, mutta tiesitkö, että myös varusmiehillä on roborumbassa näppinsä pelissä? 

Olen Henri Palmunen, 20-vuotias tietotekniikan opiskelija, sulkapalloilija ja muusikko Espoosta. Suoritan varusmiespalvelustani ohjelmistorobotiikan kehittäjänä palvelukeskuksessa Joensuussa (1/23, 255 vrk). Työajan ulkopuolella elän normaalia inttiarkea Onttolan Rajajääkärikomppaniassa.

Aloitin opintoni Aalto-yliopistossa heti lukiosta valmistuttuani. Jo opintojen alussa tiesin, että haluan suorittaa palvelukseni tietoteknisissä erityistehtävissä. Puolentoista vuoden tiiviin teekkarielämän jälkeen astuin palvelukseen Panssariprikaatissa, virtuaalikoulutustehtävien houkuttelemana. Alokkaana erityistehtävähakemusta täyttäessäni sain kuitenkin tietää ohjelmistorobotiikan tehtävistä. Seitsemännellä palvelusviikollani vaihdoin farkut verkkarihousuun ja puksutin kohti Pohjois-Karjalaa.

Pari ensimmäistä viikkoa uudessa palveluspaikassani vierähtivät nopeasti: tein uusia tuttavuuksia, perehdyin ohjelmistorobotiikkaan ja totuttelin Rajan tapoihin. Pääsin meiningistä nopeasti jyvälle, ja Onttola-Joensuu -väliä hilaava arki asettui äkkiä työntäyteiseen mutta antoisaan uomaansa.

Aamun ja illan toimet teen yhdessä rajajääkäreiden kanssa. Päivä alkaa aamukuuden herätyksellä, aamuliikunnalla ja aamupalalla. Kun rajajääkärit aloittelevat päivän koulutuksiaan, nousen ainaisen nelosbussin kyytiin. Toimistolle päästyäni käärin hihat; työhöni kuuluu automatisoitujen prosessien - joita robotit päivittäin suorittavat - hiominen, uudelleenmuotoilu ja suunnittelu. Olen työstänyt lähinnä olemassaolevia prosesseja, mutta olen hiljattain aloittanut myös oman, uuden toteutuksen suunnittelun. Robottien ohjelmoiminen on hyvin itsenäistä työtä, mutta robotiikkatiimin muut jäsenet ovat olleet valtava apu pulmatilanteissa ja erinomaista seuraa lounastilanteissa. Työpäivä päättyy neljältä, jolloin köröttelen takaisin komppaniaan. Loppuilta kuluu päivälliseen, siisteyspalvelukseen, vapaa-aikaan ja iltavahvuuslaskentaan. Ei hassumpaa, voisi sanoa.

Intti on ollut minulle lottovoitto. Saan valtavan arvokasta oman alan työkokemusta kannustavassa ympäristössä. Erityistehtävistä ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen kunnon kohoaminen, mutta olen kehittynyt valtavasti myös fyysisesti. Toimistolla istumisen jälkeen riittää virtaa treenata, ja olen käynyt juoksemassa tai salilla lähes jokaisena kasarmilla viettämänäni iltana. Palaudun harjoittelusta erinomaisesti, sillä saan öisin hyvin unta ja syön  laadukasta ruokaa neljästi päivässä. Syksyn menestys sulkapallokentillä ei tule jäämään kunnosta kiinni.

Pelkkää lämmintä sisäilmaa palvelukseni ei ole kuitenkaan ollut. Onttolassa erityistehtäväukolta ei vaadita lainkaan taistelukoulutukseen osallistumista, mutta rajajääkärikavereideni tarinoiden kuuleminen herätti halun päästä itsekin kokemaan jotain äärimmäistä. Sain kouluttajalta luvan osallistua Ryhmätaitokilpailuun, rajajääkärin koulutuksen raskaimpaan kaksivuorokautiseen. Kokemus oli elämäni rankin: kahden vuorokauden aikana marssin 40 kilometriä 40 kiloa rinkassa ja nukuin yhteensä kaksi tuntia. Juomavesi oli etsittävä itse. Rasteilla testattiin kaikki sissiryhmän olennaisimmat taidot, joista minulla ei tietenkään ollut hajuakaan - seurasin ryhmäni perässä pikakoulutusten varassa. Esimerkiksi, teimme kaksi vesistönylitystä, ja viimeisellä rastilla oli istuttava jääkylmässä joessa 20 minuuttia. Tuli toimistoa ikävä. Selvisin harjoituksesta kuitenkin erinomaisesti, sekä fyysisesti että henkisesti.

Rinkan alla laahustamisen henkistä taakkaa kevensi merkittävästi tieto, että pääsisin harjoituksen jälkeen toimistolle jatkamaan sitä, mistä tykkään. Olinkin rinkan selästä laskettuani entistä kiitollisempi palveluksestani. Kuuluisa inttitotuus kertoo, että ”aamut ei paina, jos on motivoitunut” - ja motivoitunut on se taistelija, joka saa palvella maataan omilla vahvuuksillaan.