Visuaalisen viestinnän amatööri, ammattilaisen varusteilla.

Ruotuväki-lehden valokuvaajan vastuulla on vastata lehden visuaalisesta ilmeestä. Tehtävänsä toteuttaakseen hänen tulee käyttää kaikkia tarjolla olevia resursseja, joista toisiksi tärkein on kamera ja tärkein oma luova ajattelu. Hommaan pitää ryhtyä pilke silmäkulmassa, ja sammumattomalla janolla löytää toinen toistaan parempia kuvakulmia.

Mitä "amatööri" merkitsee sinulle? Joillekin sen tarkoitus on toimia vajavaisen tietotason ja suppean kokemuksen nimittäjänä. Ruotuväki-lehden valokuvaaja alikersantti Viljami Paimen uskoo sanan tarkoittavan vain sitä, ettei ole vielä oppinut kaikkea kaikesta.

– Videokuvausta olen harrastanut paljon, ja valokuvausta jonkin verran. Kummassakaan en ole ammattilainen, mutta paloa oppia lisää löytyy. Mielestäni tekemällä oppii parhaiten, ja tässä tehtävässä on tekemisen meininkiä, Paimen toteaa.

Paimenen mukaan kivenkova ammattilainen ei jää hakuprosessissa toiseksi, mutta painottaa että aito into kehittää omaa valokuvaamistaan sekä yhteistyökyky luovassa ilmapiirissä ovat avaimia tässä tehtävässä menestymiseen.

– Näissä hommissa olen päässyt oppimaan kuvaamista sotilaskuvaajakurssilla, muiden mediavarusmiesten neuvoilla ja ennen kaikkea kuvaamalla. Vaikka olisit allekirjoittanuttakin kokemattomampi amatööri, älä lamaannu haasteesta, vaan tartu siihen, murahtaa Paimen.

Audiovisuaalinen alikersantti kertoo päässeensä ikuistamaan sotilassuunnistuksen SM-kisoja, kansainvälistä reserviupseerien sotilasmoniottelua sekä kadettikurssin ylennystilaisuutta Presidentinlinnassa. Linssin edessä on vilissyt kaiken näköisiä hahmoja, aina puolustusministeristä rauhanturvaajaveteraaneihin ja tasavallan presidentistä firman kenraalistoon.

– Päheimpiä kuvauskeikkoja olivat varmaan tuo Presidentinlinna sekä CIOR-kesäkongressin sotilasmoniottelu. Parasta on kumminkin ollut se, että olen saanut tuottaa videoita ja kirjoittaa juttuja. Näitä ei kuvaajalta vaadita, mutta mikäli motia riittää, pääsee tässä tehtävässä toteuttamaan myös omia ideoita, kertoo Paimen.

Kuvausasento, polvelta!

Sotilaan perustutkinnon Haminan Maasotakoulussa suorittanut Paimen esivalittiin lääkintäaliupseerikurssille, ja lähetettiin keräämään tarvittava kokemus Karjalan prikaatiin. Sieltä hänen oli määrä palata takaisin Haminaan J-kauden ajaksi, mutta johtajien täydentävä erityistehtävähaku veti välistä.

– Harrastukseni olivat median parissa ja uraa sen parissa harkitsin myös, joten vuoden vaihtelu muissa hommissa tuntui tuoreelta ratkaisulta. Isäni on lääkäri, joten lääkinnän punainen risti veti puoleensa, lääkintäaukin käynyt kuvaaja selittää.

Paimenen omin sanoin "lämäri AUK oli honor hommaa", mutta kavereiden kertomukset mediavarusmiehen tehtävän avaamista mahdollisuuksista veivät lopulta mennessään.

– Olen päässyt jututtamaan sekä Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen veteraania että oman A-kauteni joukkueenjohtajaa. On tullut istuttua NATO-seminaareissa ja juostua ammattisotilaiden perässä Santahaminan esteradalla, Paimen hekottaa.

Hakumahdollisuus on ihan kaikille. Paimen huomauttaa, ettei johtajakoulutus ole sen suhteen este tai etuus. Mahdollisen valiutumisenkin jälkeen, mielekkäiden keikkojen määrä on kiinni vain taistelijan omasta innosta.

– Kun tulee mielenkiintoinen idea, niin kättä kuivumaan ja vapaaehtoiseksi ilmoittautumaan. Jos et tiedä tarkalleen mitkä linssit pakata tai kuinka salamaa operoidaan, älä anna sen estää vaan kysy, Paimen napauttaa.

Lievän kulttuurishokin kokenut alikersantti vakuuttaa sekä miehistön että henkilökunnan auttavan uuteen palvelustehtävään sopeutumisessa.

–  Kaikki sopeutuvat. Itse saavuin vasta täydentävän erityistehtävähaun kautta, ja silti sopeuduin, vakuuttaa Paimen.

Päätöstään Paimen ei ole katunut. Tietyllä tapaa hän jopa kokee saaneensa parhaat puolet palveluksen molemmista ääripäistä.

– Kun pääsee vierailemaan seitsemässä eri varuskunnassa, näkemään Puolustusvoimien pääesikunnan sisältäpäin sekä seuraamaan useamman aselajin harjoittelua kuin edes tiesi olevan olemassa, kerää sitä ihan uuden arvostuksen sille kokonaisuudella, jota Puolustusvoimat todellisuudessa pyörittää, Paimen toteaa.

Valokuvilla vaikuttamista

Paimen myöntää kuntonsa olleen huipussaan aliupseerikussin lopussa, ja sen laskeneen tasaisesti mediavarusmiehen tehtävien alettua.

– Ainoa syyllinen löytyy peilistä, mutta merkittävä osatekijä on ollut se, että vastuu jokapäiväisestä ajankäytöstä siirtyi yhtäkkiä joukkueenjohtajalta omiin käsiin, Paimen kertoo.

Telttarallista toimistotöihin siirtynyt alikersantti toteaa, että valokuvaajan erityistehtävässä on paljon etuja, mutta myös runsaasti vastuuta.

– Jos istut käsiesi päällä, napsahtaa sinulle nakkihommia. Jos olet oma-aloitteinen, ja ideoit aktiivisesti muiden kanssa, pääset niihin paljon puhuttuihin "hyviin hommiin", Paimen hymähtää.

Ruotuväki-lehden valokuvaaja saa firman puolesta käyttöönsä kamerat, muistikortit, mikrofonit, kovalevyt ja työkoneen. Pääsy annetaan myös Adobe Creative Cloud -sovelluksiin, Pääesikunnan viestintäosaston kuntosaliin sekä ilmaisiin matkoihin ympäri Suomen, niin kauan kuin matkan päässä odottaa riittävän hyvä kuva.

– Jos rikot, maksat rahalla. Jos toilailet, maksat ylpeydellä, mutta jos et yritä ollenkaan, maksat ikuisella pohdiskelulla siitä että "mitä jos?". Se on minun mielestäni surkein mahdollinen lopputulema. Itse en tehtävässä aloittaessani osannut kuin Photoshopin perusteet. Nyt olen sekä Lightroomin, Premieren että vanhan kunnon Photarin sujuva käyttäjä, kertoo Paimen.

Santahaminan mediavarusmiehet osallistuvat pakollisiin sotilasharjoituksiin kerran kuussa. Tämän ulkopuolella, niin kauan kuin Ruotuväki-lehden tarpeet täyttyvät, voi toteuttaa omia juttuideoita sekä ylläpitää fyysistä toimintakykyään sydämensä kyllyydestä.

– Se, minkälaisen jäljen jätät Puolustusvoimien mediaan on vain omasta tahdostasi kiinni. Omanlaista vaikuttamistaan tämäkin, naurahtaa Paimen.