Hyppää sisältöön

Intti tarjoaa nuorille mahdollisuuksia – palveluksen voi suorittaa vaikkapa graafikkona tai ICT-tukihenkilönä

Erityistehtävissä pääsee hyödyntämään omaa koulutustaan ja osaamistaan. Kaupan päälle mukaan tarttuu arvokasta työkokemusta intin jälkeiseen elämään. Puolustusvoimat kouluttaa erityisosaajia muun muassa kyber-, ICT-, tiedustelu-, tutkimus- ja viestintäaloille sekä kirkolliselle alalle.

Koulutus, kiinnostus ja harrastuneisuus ovat eduksi

Erityistehtävissä vaaditaan alakohtaista tietoa ja taitoa. Tehtävän kannalta olennaisista opinnoista tai työkokemuksesta on hyötyä. Joissakin tehtävissä osaamisen voi osoittaa myös harrastusten kautta.

Esimerkiksi viestintäalalla on tarjolla monipuolinen kattaus tehtäviä: valo- ja videokuvaajia, toimittajia, ylläpitäjiä ja graafikoita tarvitaan aina.

Kaartinjääkärit Edvin Ingman ja Lauri Pentinmäki työskentelevät verkkoviestinnän parissa mediatuotantotiimissä Pääesikunnan viestintäosastolla. Ingman on graafikko ja Pentinmäki ylläpitäjä.

– Koulutuspohjana itselläni on ylioppilastutkinto ja uskon, että harrastuneisuus auttoi paikan saamisessa paljon, Ingman kertoo.

Pentinmäellä ei ole virallista tietoteknistä koulutusta. Taustalta löytyy lukio – ja jo pikkupoikana herännyt kiinnostus tietokoneisiin.

– Ylläpidämme Puolustusvoimien verkko- ja intranetsivuja, hankimme niistä statistiikkaa, tuotamme sisältöä sekä tuemme ja koulutamme henkilökuntaa IT-asioissa. Täällä pääsee koodaamaan ohjelmistojakin, jos siitä on kokemusta ja osaamista, Pentinmäki kuvailee.

Aikaisempi koulutus ja osaaminen parantavat mahdollisuuksia tulla valituksi. Iso merkitys on myös oikealla asenteella ja motivaatiolla. Erityistehtäviin valittavien määrä ja haettavina olevat tehtävät vaihtelevat saapumiserittäin. Tärkeintä on olla ajoissa liikkeellä ja täyttää hakemus huolellisesti.

Haku alokasaikana

Erityistehtäviin haetaan varusmiespalveluksen aikana alokaskauden alussa. Haun yhteydessä ja haastattelussa kannattaa myös tuoda esiin, mikäli on kiinnostunut johtajakoulutuksesta.

Osa hakijoista kutsutaan valintatilaisuuteen haastateltaviksi. Esimerkiksi toimittajan tai graafikon tehtävään hakeville voidaan järjestää myös kokeita osaamisen todentamiseksi.

Kaartinjääkäri Heidi Anttila haki erityistehtäviin joukkueenjohtajansa suosituksesta. Ajatus vaati hetken kypsyttelyä, mutta lopulta hakemus toimittajan tehtäviin lähti viimeisenä hakupäivänä.

– Toimittajan työssä täytyy olla valmiutta tehdä tarkkaa taustatyötä. Myös itseohjautuvuutta vaaditaan, sillä kirjoitustyö on pääasiassa itsenäistä ja määräajat toisinaan tiukkoja, Maanpuolustuskorkeakoulussa työskentelevä Anttila sanoo. 

Monipuolisuus houkuttelee erityistehtäviin

Kaikki erityistehtävät ovat keskenään erilaisia. Osassa painotus on toimistotyössä, osassa taas ollaan mukana harjoituksissa maasto-olosuhteissa. Myös erityistehtävässä palvelukseen kuuluu sotilaskoulutusta.

Korpraali Juho Vaarakallion matka kulki Kaartin jääkärirykmentin esikunta- ja viestintäkomppanian kautta erityistehtäviin Maanpuolustuskorkeakouluun ICT-tukihenkilöksi. Työn pääpaino on asiakaspalvelussa.

– Vastaamme palvelupisteen toiminnasta, hoidamme vikakeikkoja ja asennamme työasemia opiskelijoille ja henkilökunnalle. Tämä on tosi monipuolista hommaa, kun vastaamme koko kampusalueen tietoteknisestä tuesta, Vaarakallio kertoo.

Erityistehtävissä miehistön palvelusaika on 255 ja johtajakoulutettavien 347 vuorokautta.

Varusmiesten erityistehtävähaku on käynnissä 4.–24.1.2021. Aloihin ja avoimiin tehtäviin voi tutustua jo etukäteen osoitteessa: https://intti.fi/erityistehtavat

Kysymyksiä erityistehtävistä?

WhatsApp

Kysymyksiä erityistehtävistä?

Lähetä WhatsApp-viesti 0299 570 289
´