Hyppää sisältöön

Postilakko voi vaikuttaa asevelvollisten asiointiin

Maavoimien esikunta
Julkaisuajankohta 12.11.2019 15.55
Tiedote
kuva, jossa on kasassa Puolustusvoimien kirjekuoria

Maanantaina 11.11.2019 alkanut postilakko voi aiheuttaa viiveitä Puolustusvoimien ja asevelvollisten välisessä postinkulussa.

Mikäli asevelvollisella on tarve lähettää postia (kuten hakemuksia) Puolustusvoimille, hänen tulee varmistua siitä, että kirje saapuu perille aluetoimistoon ajoissa. Aluetoimistolle osoitettu posti kannattaa toimittaa paperisen version lisäksi sähköpostilla esimerkiksi skannattuna tai viemällä se henkilökohtaisesti aluetoimistoon. Hakemusten luottamukselliset liitteet (kuten lääkärinlausunnot) voi toimittaa lähettäjän vastuulla sähköpostilla, kirjepostilla tai viemällä ne henkilökohtaisesti aluetoimistoon.

Aluetoimistot palvelevat asevelvollisia kiireellisissä tapauksissa puhelimitse ja sähköpostilla. Viralliset asevelvollisuuteen liittyvät päätökset tehdään normaalisti tietojärjestelmillä ja päätökset postitetaan asevelvolliselle. Lakon aikana kirjeet saattavat saapua perille myöhässä. Kiireellisissä päätöksissä pyritään päätösten tärkeä tieto välittämään asevelvollisille puhelimitse tai sähköpostilla. Virallinen päätös saapuu postilakon päätyttyä kirjepostina.

Oman alueen aluetoimiston yhteystiedot löytyvät tästä: puolustusvoimat.fi/aluetoimistot.

Joukko-osastojen oppaat ja kirjeet tuleville alokkaille

Joukko-osastot lähettävät sinulle postia ennen palveluksen alkua. Alle on koottu saapumiserän 1/2020 alokasoppaita ja joukko-osastojen yhteystietoja sekä varusmiesten infosivuja. Pulmatilanteissa älä epäröi kääntyä oman tulevan joukko-osastosi tai aluetoimistosi puoleen.

Maavoimat

Merivoimat

Ilmavoimat

Lisätietoja asevelvollisuudesta, varusmiespalveluksesta, naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta ja reserviläisyydestä löydät asevelvollisten verkkosivuilta osoitteesta intti.fi.

´