Hyppää sisältöön

Meri ja Anna - tulevat varusmiesjohtajat

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 16.11.2018 20.58
Uutinen
Sotilaat metsässä korkeassa polviasennossa käskynannossa

Meri Pohjola ja Anna Viikari suorittavat palveluksensa ilmatorjuntamiehinä tulenjohtotehtävissä Panssariprikaatissa. Tänään he harjoittelivat Ilmapuolustusharjoituksessa ryhmän hyökkäysammuntaa rannan suunnassa havaitun vihollisen lyömiseksi. Ryhmän johtajana ammunnassa toiminut Meri Pohjola kertoi, että ammunta meni hyvin ja oli ihan hauskaakin.

Kaksi sotilasta ruokailevat metsässä

Meri Pohjola kertoi, että hänellä oli aika monta syytä aloittaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus.
– Isän työ armeijassa on vaikuttanut päätökseen eniten. Olen pienestä pitäen ollut armeijan henkilökunnan kanssa tekemisissä ja minusta on kuvakin, jossa seison pienenä eteisessä isän armeijavaatteissa ja suunnittelen armeijaan lähtöä. Varusmiespalvelus on myös loistava tilaisuus saada uusia kokemuksia, tietoja ja taitoja. Pyrin johtajakoulutukseen ja onneksi pääsinkin, sillä uskon, että johtajakoulutuksesta on tulevaisuudessa paljon hyötyä.
– Opiskelupaikka minulla on jo odottamassa Tampereen ammattikorkeakoulussa. Pystyn keskittymään vain varusmiespalveluksen suorittamiseen, koska ei tarvitse keväällä pääsykokeiden takia murehtia. Metsästä en pääse eroon intin jälkeen, koska menen opiskelemaan metsätaloutta, kertoi iloinen ilmatorjuntamies Meri, joka tänään osoitti johtajan taitonsa myös jalkaväen ammunnoissa.

Sotilaat metsässä korkeassa polviasennossa käskynannossa

Anna Viikarilla on isän harrastus vaikuttanut eniten hakeutumiseen naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen.
– Isä toimii aktiivisesti reserviläisjutuissa ja puhuu kotona armeijajuttuja, siitä heräsi mielenkiinto kokea armeija itse. Olen miettinyt armeijaan tuloa yläasteelta asti ja ajattelin, että nyt on lähdettävä, ettei tarvitse myöhemmin pohtia miksi en lähtenyt. Olen myös tämän tulevan alikersantin tehtävän ohella varusmiesdiakoni. Olen opiskellut vuoden diakoniksi ja ajattelin että tästä saa uuden ja erilaisen näkökulman myös siihen hommaan. Käyn ensin aliupseerikurssin ja vasta sen jälkeen alan tekemään varusmiesdiakoninkin tehtäviä. Joulukuussa loppuu aliupseerikurssi ja odotan jo innokkaana, että pääsen toimimaan varusmiesjohtajana tuleville alokkaille.

Sotilaat metsässä korkeassa polviasennossa käskynannossa

´