Hyppää sisältöön

Joukkokoulutuskausi harjaannuttaa viestimiehet sodan ajan tehtäviinsä

MaavoimatPanssariprikaati
Julkaisuajankohta 28.11.2016 15.08
Tiedote
Lumipukeiset sotilaat kantavat selässään johtokelaa
Olosuhteissa kuin olosuhteissa on ensin luotava toimivat yhteydet!

Jokaisen varusmiehen koulutuspolku on aselajista riippumatta rakenteeltaan samanlainen. Myös viestimiehen tie valmiiksi taistelijaksi kulkee kolmen eri koulutuskauden kautta. Taidot hiotaan huippuunsa joukkokoulutuskaudella.

Kun sotilaan perustaidot on peruskoulutuskaudella (p-kausi) hankittu ja kiinnostus ajanmukaiseen ja kehittyvään aselajiin syntynyt, valikoituu taistelijan aselajiksi luontevasti viesti. Valittuun aselajiin perehtyminen tehdään erikoiskoulutuskaudella (e-kausi). Erikoiskoulutuskausi viestiaselajissa päättyy koulutushaaratutkintoon eli viestimiehen perustutkintoon. Viestimiehen perustutkinto mittaa koulutuskauden aikana opittuja aselajitaitoja.

Varusmiehen koulutus viimeistellään joukkokoulutuskaudella (j-kausi), joka keskittyy taitojen ja toiminnallisuuden kehittämiseen. J-kaudella taistelija hioo taitojaan ryhmän jäsenenä. - J-kausi tuo vastuun yksittäiselle taistelijalle. Jokaisella taistelijalla on oma tehtävä ja vastuualue joukossa. Tuolloin opitaan näkemään oman tehtävän merkitys osana isompaa kokonaisuutta, osana ryhmää ja joukkoa, kertoo Panssariviestikomppanian päällikkö, kapteeni Outi Tuisku. Tuisku kertoo, että J-kauden edetessä kehitys on huomattavaa. - Ensimmäisissä harjoituksissa toiminta hakee muotoaan mutta pian joukon yhteistoiminta muuttuu jouhevaksi, kun toimitaan yhdessä toisen joukkueen kanssa, Tuisku selittää. - Aselajin erikoiskoulutuksen saanut joukko alkaa toimimaan itsenäisesti ja kouluttajat puuttuvat toimintaa ainoastaan tilanteen ehdottomasti niin vaatiessa ja mikäli esimerkiksi lisäkoulutus tulee tilanteessa kyseeseen. Kyseinen joukko muodostaa myös SA -joukon, jolla on oma sijoitus, selventää kapteeni Outi Tuisku.

Sotilaat rakentamassa telttaa

Viesti luo edellytykset kaikkien aselajien yhteistoiminnalle  

Viesti eli viestiaselaji on yksi monista puolustusvoimien aselajeista. Viestin tehtävänä on suunnitella, perustaa ja ylläpitää viestiverkkoja sotilastoiminnan johtamisen mahdollistamiseksi. Viestiaselajin varusmieskoulutuksen päämääränä on tuottaa maanpuolustustahtoisia ja osaavia sodanajan yksiköitä ja yksittäisiä erikoiskoulutettuja henkilöitä. Viestiaselajin erityisyyttä kuvaa se, että viesti esiintyy kaikissa puolustushaaroissa ja joukko-osastoissa. Viestiaselaji onkin ns taistelua tukeva aselaji. Omaksi aselajikseen viesti muodostui Suomessa vasta juuri ennen talvisotaa vuonna 1934.

Viestikoulutusta annetaan eri laajuuksissa kaikissa puolustusvoimien joukko-osastoissa. Panssariprikaatissa koulutus on erityisen monimuotoista ja kattavaa. Panssariprikaatin viestikoulutusta annetaan sekä Parolannummella että Riihimäellä; yhtenä merkittävänä syynä tähän on, että vuoden 2015 alussa lakkautetun Riihimäen Viestirykmentin koulutus siirtyi suurelta osin Panssariprikaatiin. Panssariprikaatin Jääkäritykistörykmentin Panssariviestikomppaniassa koulutetaan varusmiehiä niin esikunnan johtamisen toimintoihin kuin mekanisoidun taisteluosaston viestijärjestelmiin, niiden valvontaan ja huoltoon liittyviin tehtäviin. Yksikkö toteuttaa myös Panssarihaupitsipatterin viestikoulutuksen. Tämän ohella Riihimäen Elektronisen sodankäynnin keskuksen Esikunta - ja Viestikomppania kouluttaa varusmiehiä valtakunnallisiin Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskuksen tehtäviin eri puolille Suomea. Elektronisen sodankäynnin keskus puolestaan kouluttaa erikoisjoukkoja, joiden tehtävät liittyvät kiinteästi sähkömagneettista säteilyä käyttävien järjestelmien tiedusteluun ja häirintään sekä niiden vastatoimenpiteisiin. Kaikki puolustusvoimien valtakunnalliset aliupseerikurssit kaikille puolustushaaroille järjestetään Riihimäellä.

Viesti tukee omaa joukkoaan

Viesti on tukeva aselaji, jonka tehtävänä on tukea omaa joukkoaan. Jokaisella joukko-osastolla on omaa erityisosaamista sekä omat painopisteet koulutuksessaan. Viestiaselajissa tämä ilmenee siten, että viestissä käytetyt laitteet ovat pääosin samoja kaikkialla mutta niiden mastot tai käyttöalustat voivat olla erilaisia. Alustalla tarkoitetaan paikkaa, johon laitteet on asennettu ja mistä niitä käytetään. Alustana voidaan käyttää mm erilaisia tela-ajoneuvoja, panssaroituja kuljetusajoneuvoja tai Panssariprikaatin tapaan panssarivaunuja.

Panssariprikaatin viestijoukkoja määrittävät samat ominaisuudet, jotka ovat silmiinpistäviä ja luonteenomaisia kaikille panssarijoukoille; nopeus, liike ja iskukyky. Panssarijoukko on hyökkäävä joukko eli kaikkia näitä ominaisuuksia vaaditaan luonnollisesti myös sen viestijoukolta.

Panssarivaunu ja taustalla muuta kalustoa

 Hyvän viestimiehen ominaisuuksia

 Viestiaselajia on perinteisesti pidetty hyvin teknisenä aselajina. Kapteeni Outi Tuisku  ei täysin allekirjoita väitettä: - Viesti ei vaadi mitään erityistä teknistä osaamista   etukäteen - kaikki tarvittava tieto ja taito on mahdollista saada täällä annettavan koulutuksen aikana. Tuisku nimeää tärkeimmiksi ominaisuuksiksi positiivisen asenteen ja haluan oppia uutta. Teknisyys nousee esiin enemmän, kun erikoisjoukkohaussa valitaan varusmiehiä Elektronisen sodankäynnin koulutukseen; tässä suuntautumisvaihtoehdossa arvostetaan myös siviilimaailmassa hankittua tekniikan koulutusta sekä kielitaitoa. Viestiaselaji ei myöskään ole sen fyysisempi kuin muut aselajit, toki suoritteet ovat välillä pitkiä ja näin myös fyysisesti raskaita. Esimerkiksi sotaharjoituksissa viesti saapuu paikalle ensimmäisenä rakentamaan yhteyksiä ja poistuu paikalta viimeisenä.

Viestin tulevaisuus

Kapteeni Outi Tuisku kertoo itse olleensa siinä mielessä onnekas, että opintomenestys antoi hänelle mahdollisuuden itse valita aselajinsa. Tuisku kiinnostui viestiaselajista osittain myös siksi, että kouluttajan tehtäviä ajatellen viesti tarjoaa laajat vaihtoehdot; viestiä koulutetaan kaikissa joukko-osastoissa! Viestiaselajin kehitys on ollut nopeaa, sillä ala kehittyy vauhdilla myös siviilimaailmassa. Viestiaselajin suuri myllerrys johtuu tällä hetkellä siitä, että jo pitkään käytössä olleesta viestijärjestelmä YVI2:sta ollaan luopumassa. Myös Panssariprikaati alkaa vuonna 2017 kouluttaa varusmiehiä uuteen M18 -järjestelmään. Uuteen järjestelmään siirtyminen vaatii merkittäviä laitteistouudistuksia, jotka ovat parhaillaan menossa myös Panssariprikaatissa.

Vuosittain viestiaselajin koulutustasoa mitataan johdonmukaisesti; Viestijoukkojen osaamista mitataan eri harjoituksissa ja taitavin joukko palkitaan Ritari-maljalla. Mittauksessa kiinnitetään huomiota mm joukon johtamiseen, huollon järjestelyihin ja kalusto-osaamiseen. Arvioinnista pääsevät osallisiksi kouluttajat, varusmiesjohtajat ja miehistö eli jokaisen ryhmän osaamisesta saadaan kattava kuva. Tänä vuonna tuon arvostetun palkinnon voitti Panssariprikaatin Panssariviestikomppania, joten syystä ollaan Parolannummella tyytyväisiä ja tulevaisuus näyttää hyvältä

Pokaali ja kunniakirja

´