Haku

Hakusi sanalla 'aliupseerit' tuotti 32 tulosta
Fess-haku
  1. 7.8.2026 | Joissain yliopistoissa varusmiespalveluksen aikana suoritetusta johtajakoulutuksesta ei myönnetä lainkaan opintopisteitä, mutta parhaimmillaan pisteitä voi saada jopa 15, käy ilmi Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) tutkimuksesta. MPKK:n johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen tutkija, everstiluutnantti (evp) Pekka Halonen kertoo, että ammattikorkeakoulut tunnustavat suorituksia keskimäärin hieman yliopistoja paremmin opinto-pisteissä mitattuna.
    https://intti.fi/-/1948673/ruotuvaki-korkeakoulut-hyvittavat-puolustusvoimien-johtajakoulutusta-vaihtelevasti
  2. 10.7.2026 | Puolustusvoimat reagoi lisääntyneeseen drooniuhkaan aloittamalla helppokäyttöisten ja kustannustehokkaiden torjuntadroonien koulutuksen. – Syksyllä otamme torjunta-droonit kokeilukäyttöön henkilökunnalla, mutta ensi vuonna koulutamme käyttöä varusmiehille, kertoo ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Mano-Mikael Nokelainen. Uutta kalustoa pääsevät käyttämään muun muassa Suomeen perustettavat lennokkitorjunnan patterit.
    https://intti.fi/-/1948673/ruotuvaki-torjuntadroonit-otetaan-osaksi-varusmieskoulutusta
  3. 12.6.2026 | Puolustusvoimat seuraa tarkasti Ukrainan sodan oppeja ja sodankäynnin muutoksia. Esimerkiksi droonien torjuntaan Puolustusvoimilla on jo nyt monia eri keinoja. – Tulevaisuudessa Puolustusvoimiin rakennetaan erillisiä lennokkitorjuntayksiköitä, jotka varustellaan kehittyneempää lennokkiuhkaa vastaan monipuolisilla torjuntavälineillä, kertoo ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Mano-Mikael Nokelainen. Uusien yksiköiden koulutus aloitetaan muutaman vuoden sisällä, Nokelainen tarkentaa.
    https://intti.fi/-/1948673/ruotuvaki-puolustusvoimat-perustaa-droonitorjunnan-yksikoita
  4. Puolustusvoimat kouluttaa motivoituneita reserviläisiä miehistöstä aliupseereiksi ja aliupseereista upseereiksi täydennyskursseilla.
    https://intti.fi/reservin-taydennyskurssit
  5. Reserviläisten ylennykset perustuvat kertausharjoituspäivien määrään, sodan ajan tehtävään ja sopivuuteen.
    https://intti.fi/reservin-ylennykset
  6. Johtajakoulutuksen ytimenä on ihmisten johtaminen ja johtajana kehittyminen.
    https://intti.fi/johtajat
  7. Tietoa reservistä ja reserviläisyydestä. Varusmiespalveluksen suoritettuasi siirryt reserviin. Reservissä osaamistasi ylläpidetään kertausharjoituksilla.
    https://intti.fi/reservissa
  8. Urheilukoulun tärkein tehtävä on kouluttaa tiedusteluryhmiä poikkeusolojen tarpeisiin, jonka lisäksi se mahdollistaa lahjakkaiden urheilijoiden valmentautumisen varusmiespalveluksen aikana.
    https://intti.fi/erikoisjoukot/urheilukoulu
  9. Viestintävarusmies, Merisotakoulu, Helsinki hae nyt Tehtävänkuvaus Merisotakoulun viestintävarusmiehenä tuotat valokuvia, videoita ja grafiikkaa koulun toiminnasta Merivoimien some-kanaviin, verkkosivuille ja sisäiseen viestintään (mm. esittelymat...
    https://intti.fi/viestintavarusmies-merisotakoulu-helsinki
  10. Utin jääkärirykmentti kouluttaa vuodesta 2028 alkaen varusmiehiä erikoisjoukkojen UXV-operaattorin tehtävään eli miehittämättömien järjestelmien operaattoreiksi. UXV-operaattorit koulutetaan käyttämään ja ylläpitämään maalla, merellä ja ilmassa toimivia erikoisjoukkojen miehittämättömiä järjestelmiä.
    https://intti.fi/uxv-operaattori
  11. Tietoa asevelvollisuudesta, kutsunnoista, varusmiespalvelukseen valmistautumisesta, naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta ja palvelustehtävistä.
    https://intti.fi/intti-edessa
  12. Varusmiespalvelus apumekaanikkona sopii ilmailusta ja tekniikasta kiinnostuneille.
    https://intti.fi/havittaja-ja-helikopteriapumekaanikot
  13. Reserviläisen etuudet harjoituksissa Tältä sivulta löydät tietoa reserviläisten etuuksista harjoituksissa. Kertausharjoituksen aikana olet oikeutettu maksuttomaan muonitukseen, majoitukseen ja varustukseen sekä terveydenhuoltoon ja lääkitykseen. S...
    https://intti.fi/reservilaisen-etuudet-harjoituksissa
  14. Tietoa kertausharjoituksista. Kertausharjoitukset ylläpitävät sodan ajan joukkojen suorituskykyä ja reserviläisten maanpuolustustaitoja.
    https://intti.fi/kertausharjoitukset
  15. 30.6.2026 | Kesän saapumiserän alokkaat aloittavat palveluksen Maavoimissa maanantaina 6. heinäkuuta 2026. Palveluksen aloittaa Maavoimien joukko-osastoissa 9 700 alokasta. Eniten alokkaita vastaanottavat Karjalan prikaati, Porin prikaati ja Kainuun prikaati.
    https://intti.fi/-/1950813/saapumiseran-2-26-alokkaat-palvelukseen-maavoimissa-1
  16. Tietoa varusmiespalveluksesta ja sen suorittamisesta. Varusmiespalveluksen tavoitteena on ylläpitää Puolustusvoimien valmiutta ja kouluttaa asevelvolliset sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviin.
    https://intti.fi/palveluksessa
  17. Laskuvarjojääkärit koulutetaan henkisesti ja fyysisesti vaativiin tiedustelu- ja taistelutehtäviin. Koulutus koostuu monipuolisesta ase-, ampuma-, taistelu ja laskuvarjohyppykoulutuksesta sekä toiminnasta helikoptereiden kanssa.
    https://intti.fi/laskuvarjojaakarit
  18. Usein kysyttyjä kysymyksiä naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta Tälle sivulle olemme koonneet usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Kysymykset on jaoteltu tälle sivulle eri ryhmiin: hakeutumiseen ja...
    https://intti.fi/ukk-naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus
  19. 2.10.2025 | Naton jäsenvaltioiden maajoukkojen sotilasmestarit (CSEL) tutustuivat Maavoimien varusmieskoulutukseen Jääkäriprikaatissa, Nato Land Command (LC3) -konferenssin yhteydessä 16.9.2025.
    https://intti.fi/-/1950813/liittokunnan-maajoukkojen-johtavat-sotilasmestarit-tutustuivat-maavoimien-varusmieskoulutukseen-jaakariprikaatissa
  20. 22.12.2025 | Uusi saapumiserä aloittaa palveluksensa maanantaina 5. tammikuuta 2026. Maavoimien joukko-osastoissa palveluksensa aloittaa noin 9500 alokasta.
    https://intti.fi/-/1950813/saapumisera-1-26-aloittaa-palveluksen-maavoimissa