Hyppää sisältöön

Vuoden 2023 kutsunnat päättyivät – noin 75 prosenttia kutsuntaikäluokasta palvelukseen

Maavoimat
Julkaisuajankohta 19.12.2023 13.01
Tiedote
Kutsunnanalaisia nuoria takaapäin kuvattuna seuraamassa edessä seisovan puhujan kuvallista esitystä valkokankaalta

Puolustusvoimien aluetoimistot järjestivät asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat 15.8.–15.12.2023. Palvelukseen määrättiin 74,82 % prosenttia ikäluokan miehistä, yhteensä 23 304 henkilöä. Määrä nousi viime vuodesta 0,64 prosenttiyksikköä.

Kutsunnoissa kohdataan asevelvolliset

Vuosittain järjestettävät kutsunnat ovat Puolustusvoimille tärkeitä tilaisuuksia, sillä niissä päästään tapaamaan asevelvollisia kasvokkain. Kutsunnoissa määritetään asevelvollisen palveluskelpoisuus, kuullaan hänen palvelukseen liittyvät toiveensa ja päätetään palveluksesta. Tilaisuuden yhteydessä jokainen nuori saa myös mahdollisuuden päästä keskustelemaan nuorisotyön edustajien kanssa muun muassa tulevasta palveluksesta, omasta arjesta, tulevaisuuden suunnitelmista sekä muista mieltä askarruttavista asioista. 

Valmiina varusmiespalvelukseen

Hyvä valmistautuminen tekee varusmiespalvelusajasta sujuvampaa. Ennen palvelusta kannattaa ainakin:

  • Järjestää siviiliasiat, kuten opinnot ja työsuhdeasiat kuntoon
  • Liikkua säännöllisesti
    • Kuntoilun tueksi voi ladata esimerkiksi Puolustusvoimien MarsMars-sovelluksen
  • Tutustua armeijan arkeen ja erilaisiin palvelustehtäviin Intti.fi -sivustolla
  • Esittää mahdolliset palvelustehtävää koskevat toiveet vastaamalla alokaskyselyyn ennen palveluksen alkua

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 15.1.2024

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen on parhaillaan loppusuoralla – hakuaika päättyy 15.1.2024. Vapaaehtoiseen asepalvelukseen voi hakeutua aikaisintaan sinä vuonna, kun täyttää 18 vuotta. Edellytyksenä palvelukseen pääsylle on Suomen kansalaisuus, 18–29 vuoden ikä palveluksen alkaessa sekä terveydentilan sopivuus sotilaskoulutukseen.

Tarkemmat hakuohjeet löytyvät osoitteesta: https://intti.fi/naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus

Yhteisiä kutsunta- ja valintatilaisuuksia pilotoidaan tulevana syksynä

Kutsuntojen ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuuksien yhdistämistä samaan ajankohtaan pilotoidaan Lapissa, Uudellamaalla ja Hämeessä syksyllä 2024. Tulevaisuudessa suuntana ovat yhteiset tilaisuudet, jotka toteutetaan valmisteilla olevan kutsuntauudistuksen myötä.

On huomioitavaa, että pilottialuetoimistojen alueelta hakevat naiset voivat hakea aikaisintaan saapumiserään 1/25. Joukko-osastot määräytyvät aluetoimistojen kiintiöjoukko-osastojen mukaisesti.  

Yhteenveto vuoden 2023 kutsuntatuloksesta 

  • Kutsuntaikäluokka: vuonna 2005 syntyneet miehet, 31 145 henkilöä
  • Varusmiespalvelukseen määrättiin 74,82 % (2022: 74,18%), 23 304 henkilöä
  • Terveydellisin perustein palveluksesta rauhan aikana vapautettiin ja C-luokkaan määrättiin 8,64 % (2022: 8,75%)
  • Uudelleen kutsunnoissa tarkastettavaksi eli terveydellisistä syistä E-luokkaan määrättiin yhteensä 9,19% (2022: 9,11%)
  • Ulkomailla asuvia, monikansalaisuuden perusteella vapautettuja 3,52 % (2022: 3,36 %)
  • Poissaolijoita ja laillisella esteellä kutsunnoista poisjääneitä 1,81 % (2022: 2,41 %)
  • Siviilipalvelukseen hakeutui 1,59 % (2022: 1,70 %)
  • Vapautettuja ahvenanmaalaisia 0,43 % (2022: 0,48 %)
´