Hyppää sisältöön

Tutkimusavustaja (IOS johtamisjärjestelmät), Puolustusvoimien tutkimuslaitos, Riihimäki

 

Tehtävänkuvaus:

Tutkimusavustajana osallistut tutkimuslaitoksessa suoritettavaan laaja-alaiseen tutkimukseen. Tutkimusaiheet voivat liittyä mm. tietoliikenteeseen, tietojenkäsittelyyn, tietojärjestelmiin, tietoverkkosodankäyntiin, haavoittuvuuksiin, signaalinkäsittelyyn, mallintamiseen, tekoälyyn tai muuhun vastaavaan. Tehtäviisi voi lukeutua tiedonkeruuta, mittausta, tulosten analysointia tai prosessien raportointia. Olet mukana mielenkiintoisissa ja innostavissa tehtävissä, joiden parissa työskennellessäsi kasvatat omaa osaamistasi. Työskentelet sekä itsenäisesti että ryhmässä muiden samanlaisista aiheista kiinnostuneiden kanssa. Työtäsi opastetaan ja ohjataan säännöllisesti. Tehtäväsi tarkempi sisältö määräytyy taitojesi ja kokemuksesi perusteella.

Odotukset:

Odotamme sinulta korkeakouluopintoja esimerkiksi matematiikan, tietojenkäsittelytieteen, luonnontieteiden tai insinööritieteiden alalta. Huomioimme myös opintojen alkuvaiheessa olevat tai vähäisen työkokemuksen omaavat. Tehtävä edellyttää kiinnostusta tutkimuksen tekemiseen ja kykyä sen toteuttamiseen. Toivomme sinulta hyvää englannin ja suomen kielen kirjallista taitoa. Muukin kielitaito ja kokemus akateemisesta kirjoittamisesta katsotaan eduksi. Kerro meille hakemuksessasi osaamisestasi ja mahdollisista mielenkiinnon kohteistasi.Tehtävässä on myös mahdollista hakeutua johtajakoulutukseen. Palveluksen kesto miehistölle 255 päivää ja johtajakoulutukseen valituille 347 päivää. Tehtävään hakeutumisen yhteydessä tehdään turvallisuusselvitys. Huomioi hakiessasi, että kireästä valinta-aikataulusta johtuen haastattelemme hakijoita jo hakuajan kuluessa ja teemme tällöin myös ensimmäiset valinnat.

Puolustusvoimien tutkimuslaitos

​Tutkimuslaitoksessa tutkitaan teknologioita, ihmisen toimintakykyä ja tapaa, jolla asevoimat toimii. Puolustusvoimien tutkimuslaitos on monialainen tutkimusorganisaatio, joka kokoaa yhteen sotataitoon ja käyttöperiaatteisiin, puolustusmateriaaliin ja -teknologiaan sekä ihmisen toimintakykyyn liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimipisteet ovat Riihimäellä, Tuusulassa ja Ylöjärvellä.

Lisätietoa tutkimuslaitoksesta

Lisätietoja

Jarkko Karinen
0299 550 861
[email protected]


Saapumiserä: Heinäkuu
Palveluksen kesto: 255 päivää
Joukko-osasto: Panssariprikaati
Paikkakunnat: Riihimäki

Tehtävään haetaan erikseen. Hakusivulle
´