Hyppää sisältöön

Tiedustelija, Maavoimien tiedustelu, Riihimäki

Tehtävänkuvaus

​Maavoimien tiedustelu hakee avointen lähteiden tiedustelutiimeihin motivoituneita ja mahdollisesti jo akateemisessa ympäristössä harjaantuneita varusmiehiä. Työskentely sotilastiedusteluyhteisössä on varmasti yksi jännittävimmistä tavoista suorittaa varusmiespalvelus. Ryhmän sisällä on innostunut, osaava ja kannustava työilmapiiri.

OSINT-tiimit tutkivat turvallisuusympäristön kannalta merkittäviä ilmiöitä ja kehittävät uusia tutkimusmenetelmiä. Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti toimistoympäristössä pienryhmissä. Tiedustelijana tehtäviisi kuuluu kerätä tietoa julkisista lähteistä, analysoida havaintoja ja koostaa raportteja. Tutkittavat aiheet ovat monipuolisia ja liittyvät ajankohtaisesti maanpuolustuksen teemoihin. Näiden lisäksi johtajakoulutettujen tehtäviin kuuluvat mm. projektien suunnittelu sekä tehtävien toteuttamisen johtaminen.

Tehtävässä saamaasi tiedonhankinta- ja analysointikoulutusta voit hyödyntää myös varusmiespalveluksen jälkeisissä opinnoissa ja työelämässä. Johtajakoulutus tarjoaa hyvät valmiudet työelämän projektijohtamiseen.

Tehtäviin kuuluu:

  • tiedonkeruu julkisista lähteistä
  • havaintojen analysointi
  • raporttien koostaminenPalveluksen aikana koulutusta annetaan mm. seuraavista aiheista
  • Tiedonhankinta ja tiedon luotettavuuden arviointi sekä erilaiset tiedonhankintamenetelmät osana avointen lähteiden tiedustelua
  • Tiedon analysointi ja raportointi
  • Kuvien ja videomateriaalin tulkinta tulkinta, geolokatointi, satelliittikuvien tulkinta ja analysointi
  • Erilaisten datamassojen käsittely ja analysointi
  • Venäjän kielen ja kulttuurin tuntemus
  • Johtajakoulutukseen valituille aliupseerikoulutus.

Odotukset

Tehtäviin valituilta odotamme sujuvaa suomen kielen kirjallista osaamista, hyvää englannin kielen taitoa sekä tietoteknistä ymmärrystä ja osaamista. Venäjän tai muun slaavilaisen kielen osaaminen katsotaan eduksi tehtävään hakeutuville. Halukkuus johtajakoulutukseen lasketaan myös eduksi.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme

  • kykyä oppia uusia asioita nopeasti
  • vahvoja ongelmanratkaisutaitoja
  • yksilö- ja ryhmätyötaidot
  • kiinnostusta turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kohtaan
  • tuntemusta avointen lähteiden tiedustelusta (OSINT)
  • Venäjän kulttuurin tuntemusta
  • hyvää yleissivistystä
  • uteliasta mieltä.
  • Palveluksen luonteen vuoksi tehtävään valituista henkilöistä tehdään turvallisuusselvitys.
  • Palveluksen kesto miehistö 255, johtajat 347 päivää

Lisätietoja

[email protected]


Saapumiserä: Heinäkuu
Palveluksen kesto: 255 Päivää
Joukko-osasto: Panssariprikaati
Paikkakunta: Riihimäki

Tehtävään haetaan erikseen. Hakusivulle
´