Hyppää sisältöön

Tutkimusavustaja (IOS tietoverkkosodankäynti), Puolustusvoimien tutkimuslaitos, Riihimäki

 

Tehtävänkuvaus:

Tutkimusavustajan tehtävässä pääset mukaan osallistumaan Puolustusvoimien kyberpuolustuksen tai salausjärjestelmien parissa tehtäviin tutkimuksiin. Tuleviin työtehtäviisi saattaa kuulua esim. tiedonhakua erilaisista avoimista lähteistä, kirjallisten selvitysten ja raporttien laadintaa, tekoälyn ohjelmointia, tietoturvahaavoittuvuuksien etsintää tai voit jopa osallistua erilaisiin tutkimusseminaareihin. Työskentelysi on sopivasti itsenäistä ja ryhmässä, opastetusti yhdessä loistavien tutkijoidemme ja muiden varusmiesten kanssa. Työtehtäviesi sisältö tarkentuu omien taitojesi ja hankkimasi kokemuksesi perusteella. Palveluksestasi kertyneestä kokemuksesta saat meiltä todistuksen, joka toimii arvostettuna suosituksena tulevan urasi varrella. Tutkimuslaitoksellamme on myös tarjolla korkeakouluharjoittelijan paikkoja, joihin mahdollisesti hakiessasi huomioimme varusmiespalveluksesi meillä.
 

Odotukset:

Odotamme sinulta tietotekniikkaan liittyviä korkeakouluopintoja, työkokemusta soveltuvalta alalta tai sopivaa syvällistä harrastuneisuutta. Huomioimme myös opintojen alkuvaiheessa olevat ja myös vähäisen työkokemuksen omaavat hakijat. Tehtävä edellyttää sinulta innokasta asennetta uuden oppimiseen ja hyvää motivaatiota kehittyä tehtävässäsi. Muista kertoa meille lisää hakemuksessasi osaamisestasi ja mahdollisista mielenkiinnon kohteistasi!

Palveluksen kesto miehistölle 255 päivää ja johtajakoulutukseen valituille 347 päivää. Hakijalle tehdään turvallisuusselvitys hakeutumisen yhteydessä.

Huomioi hakiessasi, että kireästä valinta-aikataulusta johtuen haastattelemme hakijoita jo hakuajan kuluessa ja teemme tällöin myös ensimmäiset valinnat.

 

Puolustusvoimien tutkimuslaitos

​Tutkimuslaitoksessa tutkitaan teknologioita, ihmisen toimintakykyä ja tapaa, jolla asevoimat toimii. Puolustusvoimien tutkimuslaitos on monialainen tutkimusorganisaatio, joka kokoaa yhteen sotataitoon ja käyttöperiaatteisiin, puolustusmateriaaliin ja -teknologiaan sekä ihmisen toimintakykyyn liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimipisteet ovat Riihimäellä, Tuusulassa ja Ylöjärvellä.

Lisätietoa tutkimuslaitoksesta

 

Lisätietoja:

Jarkko Karinen

0299 550 861

[email protected]
 

 


Saapumiserä: Heinäkuu
Palveluksen kesto: 255
Joukko-osasto: Panssariprikaati
Paikkakunnat: Riihimäki

´