Hyppää sisältöön

Ohjelmoija (IOS johtamisjärjestelmät), Puolustusvoimien tutkimuslaitos, Riihimäki

Tutkimuslaitoksen ohjelmoijana teet ohjelmistoja tutkimustoiminnan tarpeisiin.

​​Olet mukana alusta asti etsimässä ratkaisuja erinäisiin tarpeisiin ja lopuksi kehittämällä niistä suorituskykyisiä ohjelmia. Tarjolla on innostavia ja haastavia ongelmia, joiden ratkaisujen löytyminen on osaamistasi kehittävä kokemus. Työskentelet sekä itsenäisesti että ryhmässä muiden samanlaisista aiheista kiinnostuneiden kanssa. Työtäsi opastetaan ja ohjataan säännöllisesti. Tarkempi sisältö määräytyy taitojesi ja kokemuksesi perusteella. 

Odotukset

​Odotamme sinulta syvällistä harrastuneisuutta tai korkeakouluopintoja soveltuvalta alalta. Huomioimme myös opintojen alkuvaiheessa olevat tai vähäisen työkokemuksen omaavat. Tehtävä edellyttää sinulta kokemusta ohjelmoinnista ja matemaattista osaamista sekä halua oppia ja kehittyä tehtävässä. Osaat ratkaista monipuolisia ongelmia ja kykenet sen pohjalta kehittämään ja toteuttamaan tarvittavan ohjelmiston. Toivomme Python-, C++- tai C-kokemusta. Kokemus erilaisista ohjelmointikielistä sekä käyttöjärjestelmistä ja -ympäristöistä katsotaan eduksi. Tehtävään hakeutumisen yhteydessä tehdään turvallisuusselvitys.Kerro hakemuksessasi esimerkkejä tekemistäsi ohjelmistoista.

Lisätietoja

Jarkko Karinen, 0299 550 861, [email protected]

Tero Parikka, 0299550150, [email protected] 

Puolustusvoimien tutkimuslaitos

Puolustusvoimien tutkimuslaitos tuottaa monialaisesti puolustusvoimien tarvitsemia vaativia tutkimus-, kehittämis-, testaus- ja evaluaatiopalveluja. Tutkimuslaitoksessa yhdistyvät strategian ja operaatiotaidon, eri teknologia-alueiden ja ihmisen toimintakyvyn tutkimus.


Saapumiserä Tammikuu, Heinäkuu
Palveluksen kesto 255 päivää
Joukko-osasto Panssariprikaati, Puolustusvoimien tutkimuslaitos
Paikkakunnat Riihimäki

Tehtävään on haettava erikseen. Hakusivulle

 
´