Hyppää sisältöön

Viestintävarusmies (sisällöntuottaja), Pääesikunnan viestintäosasto, Helsinki

Pääesikunnan viestintäosaston viestintävarusmiehenä toimit sisällöntuotannon tehtävissä Puolustusvoimien sosiaalisen median kanaviin niin Instagramissa, Facebookissa kuin Twitterissä. Lisäksi tuet sosiaalisen median tilannekuvan ylläpitämisessä. Toimit Pääesikunnan viestintäosastolla seitsemän henkilön varusmiestiimin varusmiesjohtajana. Tiimiin etsitään graafikkoja, IT-tukihenkilöitä (ylläpitäjiä) ja viestintävarusmiehiä (sisällöntuottajia).

Sisällöntuottajana toteutat erilaisia video- ja kuvajulkaisuja Puolustusvoimien some-kanaviin. Kuvauskeikat vaihtelevat haastatteluista toiminnan kuvaamiseen. Tämä pitää sisällään niin kirjoittamista, kuvaamista, leikkaamista, haastattelemista kuin ideointia. Lisäksi sinulle opetetaan perustaidot Puolustusvoimien verkkosivuston ylläpitämisestä.

Tehtävän palveluspaikka on Helsingissä Pääesikunnassa ja majoittuminen on Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. Sisältöjen kuvausmatkat sijoittuvat ympäri Suomen varuskuntia, joten tehtävä vaatii valmiutta matkustamiseen.  

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja sekä ideointikykyä. 

Odotukset

Odotamme, että käytät järjestelmäkameraa sujuvasti sekä osaat toimia luontevasti ja itsenäisesti vaihtelevissa tilanteissa. Arvostamme kokemusta Adobe CC -ohjelmistojen sekä Final Cut Pron käytöstä sekä kiinnostusta some-viestintää kohtaan. Toivomme että olet joustava tiimipelaaja, jolla on hyvä asenne sekä halu oppia ja kehittyä viestijänä. 

Kerro hakemuksessasi, millaista kuvauskokemusta sinulla on ja liitä mukaan mahdollinen portfolio. Mainitse myös, mikäli sinulla on taustaa toimittajana tai ammattimaisesta some-sisällöntuotannosta. 

Lisätietoja

Henrik Gahmberg, 0299 500 722, [email protected]

Lauri Toivonen, 0299500706, [email protected]

 

Viestintäosaston tehtävänä on tukea puolustusvoimien johtoa viestinnässä sekä laatia kaikki puolustusvoimien ja Pääesikunnan tiedotteet.Viestintäosaston vastuulle kuuluvatviestinnän strategiakoulutuskriisivalmiuden suunnitteluverkkosivut, sosiaalinen media ja intranetpuolustusvoimien maineenhallintavisuaalinen ilme.Viestintäosaston osastopäällikkö toimii puolustusvoimien viestintäjohtajana.


Saapumiserä Tammikuu, Heinäkuu
Palveluksen kesto 255 päivää
Joukko-osasto Maavoimat, Pääesikunta, Kaartin jääkärirykmentti, Viestintäosasto
Paikkakunnat Santahamina, Helsinki

Tehtävään on haettava erikseen. Hakusivulle

 
´