Skip to content

Kutsunnat Pohjois-Savossa alkavat tänään

Kainuu Brigade
Julkaisuajankohta 17.8.2020 8.09

Pohjois-Savon aluetoimisto aloittaa asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat Pohjois-Savossa maanantaina 17.8.2020 Kuopiossa.

Kutsuntoja järjestetään 14 paikkakunnalla käsittäen yhteensä 20 tilaisuutta. Kutsuntojen viimeinen päivä on tiistaina 15.12.2020 Kuopiossa.

Pohjois-Savon aluetoimiston kutsuntakuulutus on nähtävissä puolustusvoimien verkkosivuilla.

Kutsunnanalaisia ovat kaikki miespuoliset Suomen kansalaiset, jotka täyttävät tänä vuonna 18 vuotta. Lisäksi kutsunnanalaisia ovat myös ne 19–29-vuotiaat, jotka eivät ole aikaisemmin kutsuntavelvollisuuttaan hoitaneet tai jotka on määrätty aikaisempien vuosien kutsunnoilla uudelleen tarkastettavaksi.

Tarkastettavana ikäluokkana tänä vuonna ovat vuonna 2002 syntyneet miehet, joita on 1290 henkilöä. Uudelleen tarkastettavaksi määrättyjä on 235 miestä, joten kutsunnoille osallistuu yhteensä 1525 miestä.

Kutsunnoissa määritetään kutsunnanalaisten palveluskelpoisuus ja sen perusteella tehdään päätös palvelusajankohdasta ja -paikasta. Päätös palvelusajan pituudesta ja koulutushaarasta tehdään vasta aikanaan joukko-osastossa.

Asevelvolliset määrätään aloittamaan varusmiespalvelus kolmen seuraavan vuoden aikana. Palveluksen aloittamispäivämäärät ovat:

Vuosi  tammikuu  heinäkuu

  • 2021  4.1.2021 (ma) 5.7.2021 (ma)
  • 2022  3.1.2022 (ma) 4.7.2022 (ma)
  • 2023  2.1.2023 (ma) 3.7.2023 (ma)

Pääosa Pohjois-Savon kutsunnanalaisista suorittaa varusmiespalveluksensa Kainuun prikaatissa Kajaanissa, Karjalan lennostossa Rissalassa tai Pohjois-Karjalan rajavartiostossa Onttolassa.

Varusmiespalveluksen voi suorittaa myös erikoisjoukoissa tai -aloilla. Niihin palvelustehtäviin ei määrätä asevelvollista suoraan kutsunnoista, vaan jokainen varusmies hakeutuu niihin itse. Lisätietoa hakeutumisesta, pääsyvaatimuksista ja -kokeista annetaan kutsunnoissa sekä puolustusvoimien verkkosivuilla.

Kutsunnanalainen pääsee esittämään kutsuntatilaisuudessa omat palveluksen aloittamisaika- ja paikkatoiveensa ja jokaisen toivomukset pyritään ottaa huomioon mahdollisimman hyvin.

Kutsuntapäivän ohjelma:

  • 8.15 - 9.00 kutsunnanalaisten vastaanotto ja jako Koronarajoitukset huomioiden pienryhmiin/osastoihin 
  • 9.00 tilaisuuden aloitus, ilmoittaminen aluetoimiston päällikölle
  • aluetoimiston päällikön tervehdys (videotervehdys)
  • Varusmies-video
  • Kutsuvieraiden lyhyet tervehdykset (Koronarajoitukset huomioiden)
  • Veteraanien perintö-video
  • 9.45 kahvit
  • 10.15 kutsuntainfo
  • info kutsunnanalaisille
  • varusmiehen tervehdys
  • 10.45 kutsuntalautakuntatyöskentely 
  • 16.00 mennessä kutsuntapäivä päättyy

Covid-19-koronavirustilanteesta johtuvat huomiot kutsuntojen järjestelyihin

Covid-19-koronavirustilanne aiheuttaa kutsuntojen järjestelyihin joitakin muutoksia. Toimilla pyritään varmistamaan asevelvollisille ja kutsuntahenkilöstölle mahdollisimman turvalliset kutsunnat.

Kutsunnoissa noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia suosituksia käsi- ja yskimishygieniasta ja suojaetäisyyksistä. Hygieniakäytännöistä ja turvaväleistä ohjeistamme yksityiskohtaisesti kutsuntatilaisuudessa.

Kutsuntatilaisuuksiin osallistuvien kutsunnanalaisten lukumäärä ja käytössä olevien tilojen koko vaihtelevat suuresti eri kunnissa. Olemme valmistautuneet tarvittaessa typistämään kutsunnan ohjelmaa, väljentämään istumajärjestystä ja porrastamaan kutsunnanalaisten saapumista tilaisuuksiin.

Porrastaminen saatetaan myös tehdä kutsuntapäivän aamuna kutsuntapaikalla, jolloin erillistä ilmoitusta asiasta ei lähetetä kotiin ennen kutsuntatilaisuutta. Näillä toimilla pyrimme huolehtimaan siitä, että osastot pysyvät mahdollisimman pieninä ja että kontaktiajat toisiin kutsunnanalaisiin ovat mahdollisimman lyhyet.

Pyydämme asevelvollisia huomioimaan seuraavat varotoimenpiteet kutsunnoissa:

  • Jos olet selvästi sairas, ota yhteys aluetoimistoosi ja sovi kutsuntavelvollisuuden hoitamisesta
  • Pese kätesi huolellisesti heti tilaisuuteen saapuessasi ja huolehdi käsihygieniasta läpi tilaisuuden
  • Pidä turvaväli muihin tilaisuudessa oleviin henkilöihin.

Pyydämme kutsuntoihin osallistuvia seuraamaan ja noudattamaan THL:n mahdollisia suosituksia suojamaskien käytöstä. Pyydämme kutsunnanalaisia varaamaan halutessaan kutsuntoihin mukaan myös omia suojamaskeja, jos niiden käyttöä suositellaan.

Mikäli THL suosittelee maskien käyttöä, myös Puolustusvoimat pyrkii jakamaan maskeja kutsuntoihin osallistuville ja varautuu ohjeistamaan niiden käytöstä kutsuntatilaisuudessa.

Aluetoimisto tai muu palvelupiste Kajaani Pohjois-Savon aluetoimisto
´