Hyppää sisältöön

Uudenmaan aluetoimiston vuosipäivässä palkittiin reserviläistoimijoita

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 15.2.2020 17.39
Uutinen
Eversti luovuttaa miekan reserviläisjärjestöille

Uudenmaan aluetoimiston vuosipäivää vietettiin perjantaina 14. helmikuuta Santahamina-talossa Helsingissä. Tilaisuudessa luotiin katsaus asevelvollisuuskäytäntöihin ja aluetoimiston rooliin sekä palkittiin ansioituneita reserviläistoimijoita, yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaa. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti Uudenmaan aluetoimiston sidosryhmien edustajia.

Vuosi 2019 oli kasvavien volyymien vuosi Uudenmaan aluetoimistolle, mutta toimintaa kyettiin kehittämäänkin. Kutsuntojen toimeenpanon kehittämistä jatkettiin ja Uudenmaan aluetoimiston poikkeusolojen kokoonpano otettiin käyttöön vuoden 2020 alusta.

– Vuosi 2020 on jo käynnissä hyvää vauhtia. Helmikuun loppuun mennessä ikäluokan 2002 nuoret miehet saavat kutsuntakirjeensä. Syksyn kutsuntojen valmistelut ovat jo käynnissä. Huhtikuussa järjestettävään naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuuksiin odotetaan runsasta osanottoa, kenties jopa ennätystä, Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Vesa Sundqvist kertoi.

Kaartin jääkärirykmentille on yhdessä Uudenmaan aluetoimiston kanssa jyvitetty Etelä-Suomen Sotilasläänin ja sitä edeltäneiden pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan sotilasläänien perinteiden vaaliminen ja ennen kaikkea niiden sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät. Tähän kuuluvat asevelvollisuusasioiden lisäksi Kaartin jääkärirykmentin vastuulla oleva Uudenmaan alueen puolustusvastuu ja varuskunnallisten velvoitteiden hoitaminen. Jälkimmäisiin kuuluvat valtiojohdon protokollatehtävien lisäksi muun muassa pääkaupunkiseudun joukko-osastojen turvallisuustoiminnan koordinointi ja joukkojen logistinen tuki.

– Uudenmaan aluetoimisto on iskussa. Se näkyy kehityshakuisessa otteessa; valmiudessa, kyvyssä ja halukkuudessa kehittää muun muassa asevelvollisuuden yhtä kulmakiveä - kutsuntoja vahvasti asiakasta, eli kutsuntaikäistä nuorta kuunnellen ja perinteistä rekryytin henkilökohtaista kohtaamista kunnioittaen. Kaiken muun antaisin tässäkin asiassa olla auki ja siten saisimme tilaa kokeilla asioita uudella tavalla, Kaartin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petteri Tervonen sanoi puheessaan.

Tilaisuudessa Ikämiessuojelukunnan perinnemiekalla palkittiin Uudenmaan maanpuolustuspäivä -tapahtuma, joka on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1983 lähtien. Vuosien saatossa maanpuolustus- ja kokonaisturvallisuustapahtuma on kerännyt enimmillään yleisöä jopa 10 000. Uudenmaan reserviupseeripiirin ja Uudenmaan reserviläispiirin ohjaamana paikalliset reserviläisjärjestöt järjestävät vuosittaisen tapahtuman yhdessä Puolustusvoimien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Uudenmaan reserviupseeripiiri ja Uudenmaan reserviläispiiri palkittiin lisäksi Ikämiessuojeluskunnan säätiön stipendeillä tapahtuman onnistuneesta järjestämisestä jo pian 40 vuoden ajan. Stipendeillä tuetaan tapahtuman järjestämistä ja säilymistä myös tulevina vuosina.

"Väestönsuojelu talvisodasta 2020-luvulle" -juhlapuheen tilaisuudessa piti Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen väestönsuojelun suunnittelija Jari J. Markkanen.

Lue lisää Ruotuväestä.

´