Hyppää sisältöön

Koulutus rytmitetään aiempaa selkeämmin

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 31.1.2020 12.38
Uutinen

Rovaniemen ilmatorjuntapatteristossa aloitettiin Koulutus 2020 -ohjelman mukainen koulutus tammikuussa, kun 1/20 saapumiserä aloitti palveluksen.

Uudistukseen liittyviä valmisteluita tehtiin edellisen syksyn aikana useissa työpajoissa.
Ilmatorjunnan osalta piti valmistella koulutuksessa tarvittavat opetusmateriaalit ja harjoitekortit, jotta koulutushaarakurssit voidaan toteuttaa suunnitelman mukaisesti. Varusmiehille koulutettavat aselajiosiot eivät ole merkittävästi muuttuneet sisällöltään, mutta koulutus rytmitetään aiempaan selkeämmin, eivätkä viikot ole yhtä rikkonaisia kuin ennen, kertoo Rovaniemen ilmatorjuntapatteriston komentaja everstiluutnantti Janne Kempas.

Sotilas harjoittelee tietokoneella virtuaalisesti

Suurin muutos tapahtuu aliupseerikoulutuksessa. Aiemmin kaikki ilmatorjunnan aliupseerikoulutus annettiin 2. Ilmatorjuntapatterissa, mutta nyt jokainen perusyksikkö kouluttaa itse tarvitsemansa aliupseerit. Uudistuksella selkeytettiin myös perusyksiköiden vastuita. Vuoden 2020 alusta alkaen 1. Ilmatorjuntapatteri vastaa ilmatorjunnan asejärjestelmien kouluttamisesta ja 2. Ilmatorjuntapatteri johtamisjärjestelmien kouluttamisesta.
Uudelleen organisoinnilla haluttiin vähentää tarvetta siirtää henkilökuntaa ja varusmiehiä perusyksiköstä toiseen eri koulutusjaksojen välillä, toteaa Kempas.

Sotilaat harjoittelevat lähitaistelua liikuntahallissa
Kamppailukoulutuksessa alokkaille opetetaan muun muassa sotilaspainin perusteet.

Tammikuun saapumiserän osalta koulutushaarajakson koulutus alkaa helmikuun puolen välin jälkeen. Koulutushaarajakson päämääränä on, että jakson jälkeen varusmiehet osaavat oman koulutushaaran mukaiset sotilaan perustiedot ja taidot.
Me keräämme kokemuksia 1/20 saapumiserän jokaisen koulutusjakson toteutumisesta ja kehitämme tarvittaessa kursseja ennen 2/20 saapumiserän palvelukseen tuloa. Huhtikuun alussa tiedämme, miten ensimmäiset ilmatorjunnan koulutushaarakurssit on saatu toteutettua. Koulutushaarakurssit jatkuvat miehistön osalta erikoiskoulutusjaksolla, kertoo Kempas.

Sotilaat muodossa lumisessa metsässä. Maassa on leiriytymiskalustoa.
2.Ilmatorjuntapatterin alokkaat valmiina pystyttämään ja maastouttamaan puolijoukkueteltan.

Joukko-osasto Rovaniemi Työ ja koulutus
´