Hyppää sisältöön

Kokemuksen kautta johtamaan taistelua

Maavoimat
Julkaisuajankohta 2.12.2019 18.31
Uutinen
Mike on porukan ainoa, joka pitää pussimuonasta.

Taistelujohtokeskuksessa ylläpidetään tilannekuvaa harjoituksen taisteluista.

Kamiina hohkaa lämpöä teltassa, jossa on tarjolla paikalla olijoiden mielestä pahaa kahvia. Keskusteluissa käytetään vain etunimiä, sillä toiminta on verrattavissa kriisinhallintatehtäviin, jossa yksityisyyden suojelemiseksi ei mainita sukunimiä. Kyseessä on Kaakko 19 -harjoituksen taistelujohtokeskus 1.

- Johdamme täällä prikaatin taistelua, prikaatin komentajan vaatimusten mukaisesti. Tarkemmin sanottuna ylläpidämme tilannekuvaa prikaatin vastuualueella, kertoo harjoituksessa reserviläisenä mukana oleva Jarkko.

- Eli me kokoamme sekä käsittelemme tietoja ja välitämme ne ala- ja yläjohtoportaalle, lisää Jarkon reserviläiskollega Kaitsu.

Molempien miesten taustalta löytyy työhistoriaa Puolustusvoimien leivistä. Sen ja muun koulutuksensa ansiosta he ovat kertaamassa juuri täällä, taistelujohtokeskuksessa.

- Olemme aikaisemmissa vastaavissa harjoituksissa tehneet tätä samaa, nyt syvennetään aiemmin harjoiteltuja asioita. Reserviläisenä tämä on minulle kolmas kerta neljän vuoden sisällä tässä samassa tehtävässä, Jarkko jatkaa.

- Nämä ovat sen suuntaisia tehtäviä, mitä ei siviilissä pysty harjoittelemaan, lisää Kaitsu.

Kaksikko omaa vankan kokemuksen, mutta sekin kalpenee kolmannen paikalle saapuneen reserviläisen historian valossa. Mike on palvellut vastaavissa tehtävissä reilut kolme vuotta ulkomailla ja hetken myös Puolustusvoimissa, mitä kautta hänet kutsuttiin tänne kertaamaan.

- Olen ollut kolmella rauhanturvamissiolla Afganistanissa ja Balkanin alueella, sekä tilannekeskuksissa että kentällä.

Taistelujohtokeskuksessa pyritäänkin varmistamaan, että sen henkilöstöllä on riittävästi osaamista.

Kolmikon mukaan Kaakko 19 -harjoitus on sujunut kaikin puolin mallikkaasti.

- Tehtävät on täytetty annettujen käskyjen mukaan suunnitellusti, ilman ongelmia. Meillä on myös erittäin hyvä yhteishenki, meitä on täällä hyvä porukka, he toteavat.

Miken mukaan jopa metsässä tarjoiltu pussimuona on maittanut. Yhteishengestä huolimatta tässä asiassa kollegat eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä.

Maastoon naamioitu teltta puiden välissä

Taistelujohtokeskuksen teltta pitää sisällään vuosien edestä ammattitaitoa.
´