Hyppää sisältöön

Kainuun prikaati turvaa lakisääteisten tehtäviensä toteuttamisen

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 13.3.2020 13.53
Tiedote

Kainuun prikaatissa toteutetaan muutoksia palvelukseen ja toimintaan välittömästi.

Kainuun prikaati kuten Puolustusvoimat yleisesti turvaa lakisääteisten tehtäviensä toteuttamisen ja suojaa mahdollisuuksien mukaan niin asevelvolliset kuin palkatun henkilöstönsäkin vallitsevan COVID-19 (Korona) -tilanteen suhteen.

Varusmiespalvelus

Varusmiehet ovat palveluksessa ainakin lauantaihin 14.3. saakka ja heidät jaetaan kouluttajineen kolmeen ryhmään, jotka eivät ole keskenään fyysisesti tekemisissä. Ryhmät vuorottelevat viikoittain kolmen viikon rotaatiolla: lomalla - harjoituksessa - koulutuksessa kasarmilla tai lähiharjoitusalueella. Yhteiskäyttötilat ja välineet puhdistetaan ryhmien vaihtuessa.

Ensi viikolla palveluksensa päättävät 255 vuorokautta palvelleet varusmiehet kotiutetaan normaalisti 18.3.

Vierailut varuskunnassa

Ulkopuolinen liikenne varuskuntaan kielletään, tämä koskee esimerkiksi asevelvollisten läheisten ja muiden henkilöiden ja ryhmien vierailuja. Varuskuntaan pääsee perjantaista 13.3. alkaen vain virka- tai työtehtävissä. Samanaikaisesti varusmiesten ilta- ja urheiluvapaat perutaan.

Tartunnat

Mahdollisessa sairastapauksessa sairastuneet ja altistuneet eristetään muusta joukosta omiin tiloihin ja toimitaan Sotilaslääketieteen keskuksen ja THL:n ohjeistamana.

Harjoitukset

Puolustusvoimien kertausharjoitukset, vapaaehtoiset harjoitukset sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämä koulutus keskeytetään toistaiseksi. Aluetoimistomme Oulussa, Joensuussa ja Kuopiossa hoitavat reserviläisiin liittyvät toimenpiteet tämän osalta.

Henkilökunta

Etätyötä sovelletaan niissä henkilökunnan työtehtävissä, joissa se on mahdollista.

´