Hyppää sisältöön

Sotilaspoliisit harjoittelevat eri puolilla Helsinkiä 24.-26.8.2021

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 23.8.2021 13.48
Tiedote

Kaartin jääkärirykmentin 2. Sotilaspoliisikomppania harjoittelee Helsingissä 24.-26.8.2021. Harjoituksia on Alppilassa, Koskelassa ja Lauttasaaressa. Harjoitteleva joukko koostuu palveluksensa tammikuussa 2021 aloittaneista varusmiesjohtajista ja miehistöstä sekä henkilökunnasta. Harjoituksen tavoitteena on joukkojen suorituskyvyn kehittäminen.

Harjoituksen aiheena on sotilaspoliisijoukkueen taistelu. Sotilaspoliisit harjoittelevat muun muassa kiinniottotilanteita julkisissa liikennevälineissä, aseen käsittelyä ja toimimista osana sotilaspoliisijoukkuetta. Uudet varusmiesjohtajat harjaantuvat johtamaan aliupseerikurssin jälkeen.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 100 henkeä. Harjoitusjoukot liikkuvat Puolustusvoimien ajoneuvoilla.

Joukot liikkuvat maastopuvuissa ja heidän varustukseensa kuuluu rynnäkkökivääri. Kouluttajilla on päällään keltaiset huomioliivit. Maalihenkilöitä ovat siviilivaatteisiin pukeutuneet varusmiehet, jotka toimivat pääasiassa kohteiden sisällä. Suurimmassa osassa harjoituskohteista käytetään harjoitusampumatarvikkeita, mistä voi aiheutua melua. 

Harjoituksessa mukana oleva miehistö kotiutuu syyskuussa, varusmiesjohtajat joulukuussa.

Harjoituskohteet ja -ajat:

  • Alppila 24.8. klo 12.00-20.00
  • Koskela 25.8. klo 08.00-12.00
  • Lauttasaari 24.8. klo 06.00-12.00 ja 25.8. klo 13.00 - 26.8. klo 05.00

Lisätietoja harjoituksesta: 0299 421 630.

´