Hyppää sisältöön

Maasotakoulu järjestää reserviläisille aselajikouluttajakoulutusta, kertausharjoitukset Haminassa ja Riihimäellä

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 2.10.2020 13.35
Tiedote
Sotilaita rynnäkkökiväärein ja kypärin varustettuina rappukäytävässä.

Maasotakoulu järjestää reserviläisille valtakunnallisen kertausharjoituksen ja aselajikouluttajakoulutusta Haminassa Reserviupseerikoulussa 12.-16.10.2020 ja Riihimäellä Viestikoulussa 19.-23.10.2020. Harjoitukseen osallistuu noin 160 reserviläistä eri puolilta Suomea.

- Harjoitukseen osallistuvat reserviläiset ovat MPK:n eli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kouluttajia, joita Puolustusvoimat ja MPK:n kokeneet kouluttajat yhdessä kouluttavat, kertoo harjoituksen johtaja, majuri Pekka Rytkölä Maasotakoulusta. Hän toimii Maasotakoulun vapaaehtoisen maanpuolustuksen suunnittelu-upseerina.

Riihimäen osuudessa harjoituksen johtajana toimii majuri Niko Koivula Viestikoulusta.

Harjoituksen tavoitteena on kouluttaa ja harjaannuttaa MPK:n kouluttajia muiden reserviläisten kouluttajiksi eri aselajeissa.

Koulutusaiheita on Haminassa kuusi ja Riihimäellä yksi.

- Koulutusta annetaan seuraavissa koulutushaaroissa: sotilaspoliisi, pioneeri, huolto, tykistö, jalkaväki (kartta- ja käskynantoharjoitus), simulaattorit ja viesti, majuri Rytkölä sanoo.

Kertausharjoitukset (KH) ovat reserviläisille pakollisia, ja niistä voi saada vapautuksen vain painavan syyn perusteella. Lisäksi Puolustusvoimat järjestää reserviläisille vapaaehtoisia harjoituksia (PVVEH). Puolustusvoimien henkilökunta ja MPK:n reserviläiset toimivat harjoituksissa kouluttajina.

´