Hyppää sisältöön

718 alokasta nimitettiin kaartinjääkäreiksi talvisessa Santahaminassa

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 12.2.2021 17.07
Tiedote
Varusmiehiä vannomassa sotilasvalaa Santahaminassa.

Tammikuussa 2021 palveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä aloittaneet varusmiehet ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat naiset vannoivat sotilasvalan tai antoivat sotilasvakuutuksen tänään Santahaminassa. Sotilasvalan vannoi yhteensä 691 alokasta, joista 43 naisia. Sotilasvakuutuksen antoi 27 alokasta. Tilaisuus järjestettiin koronaepidemian aiheuttamista rajoituksista johtuen ilman läheisten läsnäoloa. Läheiset pystyivät seuraamaan tilaisuutta livelähetyksen välityksellä, jonka tallenne löytyy verkkosivultamme.

Kuuden viikon alokasjakson päättävä sotilasvala tai -vakuutus on palveluksen odotetuin hetki. Siinä alokas lupaa palvella isänmaataan ja puolustaa sen koskemattomuutta parhaan kykynsä mukaan. Hän lupaa, ettei jätä joukkoaan missään tilanteessa, ja jos tulee asetetuksi esimiesasemaan, hän tahtoo olla alaisiaan kohtaan oikeudenmukainen ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan.

Ensimmäiseen sotilasarvoonsa, kaartinjääkäreiksi, nimetyt varusmiehet saivat tilaisuuden jälkeen todistukset vannotusta sotilasvalasta tai annetusta sotilasvakuutuksesta.

Komentaja eversti Petteri Tervonen puhuu sotilasvalatilaisuudessa

Puheessaan Kaartin jääkärirykmentin komentaja eversti Petteri Tervonen muistutti Suomen puolustusjärjestelmän perustuvan asevelvollisuuteen.

- Sodan ajan joukoistamme reserviläisten osuus on 96 prosenttia. Asevelvollisuus on pienelle maallemme elintärkeä, komentaja Tervonen painotti puheessaan.

- Toimiva asevelvollisuus on myös merkittävä osoitus suomalaisten maanpuolustushengestä, joka omalta osaltaan nostaa ulkovaltojen kynnystä toimia Suomea vastaan.

Puheessaan komentaja Tervonen lähetti terveisiä varusmiesten koteihin ja läheisille: - Voitte olla ylpeitä nuoristanne. Alokkaanne ovat selvinneet ensimmäisistä palvelusviikoista kunnialla. He tarvitsevat kuitenkin palveluksen aikana vanhempien ja muiden läheisten tukea, ymmärrystä ja huolenpitoa. Olemme kiitollisia siitä tuesta, jota te olette heille antaneet ja annatte varmasti jatkossakin.

Sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen esilukijana toimi vapaaehtoisen maanpuolustuksen monitoimija ja tukija teollisuusneuvos Erkko Kajander. Kenttähartauden toimitti Kaartin jääkärirykmentin sotilaspastori Paavo Ranta. Tilaisuudessa esiintyi Kaartin soittokunta päällikkökapellimestari musiikkimajuri Timo Kotilaisen johdolla.

´