Hyppää sisältöön

Rannikkoprikaatin kahdella varusmiehellä todettiin lomalla koronatartunta

Rannikkoprikaati
Julkaisuajankohta 21.5.2021 16.11
Tiedote

Rannikkoprikaatin varusmiehistä kaksi on saanut koronavirustartunnan viimeisten kahden viikon aikana.

Molempien varusmiesten tartunnat on todettu lomalla, joten altistuneita ei näiden tartuntojen takia varuskunnassa ole. Molemmat tartunnan saaneet ovat kotona ja palaavat takaisin palvelukseen tervehdyttyään ja karanteenin päätyttyä.

Rannikkoprikaatissa koronaviruksen leviämisen estämiseen ja hidastamiseen sisältyy pääasiassa tuttuja toimenpiteitä, muiden muassa maskien käyttö, käsi- ja yskimishygienia sekä henkilöstön ja varusmiesten kohortointi, keskinäisen turvavälin ylläpitäminen aina kun mahdollista sekä altistuneiden tehokas eristäminen. Näiden lisäksi tällä hetkellä maastomajoitus on tavanomaista laajemmassa käytössä.

Rannikkoprikaatin varusmiehiä opastetaan välttämään lomilla ollessaan lähikontakteja kaikissa tilanteissa, muiden muassa välttämään joukkue- ja kontaktilajeja sekä huolehtimaan hyvästä hygieniasta.

 

 

´