Hyppää sisältöön

Koronatartuntoja Rannikkolaivaston varusmiehillä Pansiossa

Rannikkolaivasto
Julkaisuajankohta 19.4.2021 14.35
Tiedote

Rannikkolaivastossa on todettu kymmenen koronatartuntaa varusmiehillä. He kaikki ovat palveluksessa Pansion tukikohdassa ja majoittuvat kasarmissa. Aluksilla ei ole todettu tartuntoja.

Tartunnat on todettu viime viikon aikana. Yhdeksän tartuntaa todettiin palveluksessa olevilla varusmiehillä ja yksi lomalla olevalla. Palveluksessa olevat on sijoitettu eristykseen Pansion varuskunnan terveysaseman vuodeosastolla.  Altistuneita on 28, ja heidät on eristetty muista varusmiehistä erillisiin karanteeninomaisiin tiloihin tukikohdassa.


Rannikkolaivastossa noudatetaan erillistä varautumissuunnitelmaa epidemian varalta. Varusmiehet on jaettu erillisiin osastoihin, jotka eivät kohtaa toisiaan viruksen leviämisen estämiseksi. 


- Tartuntoja on todettu tällä hetkellä kahdesta eri osastosta. Rajaamme sairastuneet ja altistuneet erilleen toisistaan ja muista varusmiehistä. Tärkein tavoitteemme tässä tilanteessa on estää viruksen leviäminen joukko-osastossamme pitämällä huolta varusmiehistä ja palkatusta henkilöstöstä, jotta he pysyvät terveinä palveluksessa, sanoo Rannikkolaivaston esikuntapäällikkö, komentaja Mikko Villikari.


Koronatilanne ei ole vaikuttanut Rannikkolaivaston kykyyn toteuttaa laissa määritettyjä tehtäviään.
 

´