Hyppää sisältöön

Etsivä nuorisotyö kohtaa kutsuntaikäiset nuoret

Karjalan prikaatiMaavoimat
Julkaisuajankohta 30.9.2022 12.01
Tiedote
Kuvakollaasi kutsunnoista, pääkuvassa sotilaskodin vihreäsisar jakaa hernekeittoa kutsuntoihin osallistuneille.
Päivä on pitkä, joten kutsunnoissa tarjotaan myös ruokaa nuorille

Kutsunnat on monelle jännittävä kokemus. Nuoret saavat tietää palveluskelpoisuusluokkansa sekä palveluspaikkansa ja palvelusajankohdan. Monen nuoren itsenäistyminen alkaakin juuri kutsunnoista.

Kutsunnoissa sinulle annetaan tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta sekä erilaisista tavoista suorittaa varusmiespalvelus. Etsimällä tietoa eri tehtävistä ennen kutsuntoihin osallistumista pääset itse vaikuttamaan omaan palveluspaikkaasi sekä palveluksen ajankohtaan. Intti.fi -sivustolta löydät monipuolisesti tietoa eri palvelustehtävistä.

kuva heijastettuna seinälle, nuoria istuu pöytien luona katsomassa esitystä

Mikäli olet halukas palvelemaan erikoisjoukoissa, tulee sinun jättää hakemus ennen palveluksen alkua. Erikoisjoukoissa pääset haastamaan itseäsi vaativimmissa tehtävissä, muun muassa laskuvarjojääkärinä, sukeltajana tai erikoisrajajääkärinä.

Mikäli olet kerännyt siviilistä erityisosaamista, voit hakea ennen palveluksen aloittamista miehistön erityistehtäviin. Esimerkiksi media-, tutkimus-, tiedustelu- ja tietotekniikkavarusmiehille sekä kirkollisen alan osaajille on tarvetta puolustusvoimissa. Lisätietoja erikoisjoukoista ja erityistehtävistä sekä hakuohjeet löydät intti.fi -sivustolta.

Kutsuntoja ennen kannattaa siis miettiä, mitä varusmiespalvelukselta haluat, miten pääset hyödyntämään omaa osaamistasi parhaiten ja miten palveluksesta on sinulle mahdollisimman paljon hyötyä.

liikuntasalissa nuoria kuuntelemassa kutsuntoja vetävää upseeria, lattialla edessä suomen lippuja sekä kaksi mainosta

Rantasalmelainen Eetu Lappalainen tiesi etukäteen haluavansa palvella erikoisrajajääkärinä ja kutsuntalautakunnan päätös olikin mieluinen. - Todella hyvä fiilis jäi kutsunnoista, oli mukavaa ja aika kului todella nopeasti. Sain mielipiteeni kerrottua ja sain itse vaikuttaa palveluspaikkaani, Lappalainen kertoo hymy huulilla.

Asepalveluksen jälkeen tulevaisuudessa saattaa häämöttää opiskelu- tai työpaikka, mutta jotkut ovat epävarmoja tulevaisuudestaan. Tämän takia etsivä nuoristyö kohtaa jokaisen nuoren kutsuntojen yhteydessä. 

- Haastattelemme kutsuntoihin osallistuvia nuoria, mikä heidän elämäntilanne on, tarvitsevatko he jossain apua. Teemme itsemme näkyväksi täällä ja että etsivään nuorisotyöhön voi ottaa yhteyttä ennen palvelukseen astumista, sen aikana, tai sen jälkeen. Apua voi pyytää asiassa kuin asiassa. On tärkeää saada nuoret tietoiseksi etsivästä nuorisotyöstä ja sen tarkoituksesta, kutsunnoissa paikalla olevat etsivän nuorisotyöntekijät avaavat etsivän nuorisotyön tarkoitusta kutsunnoissa.

Nuoret jonottamassa kutsuntojen haastatteluun ja nojaavat kaiteeseen selkä kameraa päin.

Etsivä nuorisotyöntekijä on rinnalla kulkija, joka auttaa elämässä eteenpäin. Etsivän nuoristyön tarkoitus on etsiä ratkaisuja, jotka vievät nuorta kohti omia tavoitteita, sekä auttaa arjen pienissä ja suurissa asioissa. 

- Etsivän nuorisotyöntekijän kanssa käytiin läpi elämääni ja suhtautumista armeijaan, pääsin juttelemaan asioistani luotettavan ihmisen kanssa, Eetu Lappalainen kertoo etsivän nuorisotyön roolista kutsunnoissa.

Etelä-Savon aluetoimisto Kaakkois-Suomen aluetoimisto
´